W.A.S.P - W.A.S.P. (1984)

W.A.S.P. on yksi niistä yhtyeistä, joiden musiikki on mielestäni ikääntynyt huonosti: nykykuulijan on vaikea ymmärtää miksi Blackie Lawless oli niin kamalan pelottava hahmo 1980-lukulaisten jenkkiäitien silmissä. W.A.S.P.in musiikki on varsin lapsellista ja suoraviivaista heavy metallia; se on hyvää heavy fuckin' metallia, mutta se on "vain" sitä. Erityisesti yhtyeen kolme ensimmäistä levyä ovat kärsineet vuosien painon alla rajustikin.

Kappaleet itsessään eivät ole missään nimessä huonoja, vaan tehokkaita rykäisyjä. Kaikki tuntevat I Wanna Be Somebodyn ja monet L.O.V.E. Machinen - mutta miten ne muut tuotokset? Pääosan levystä muodostavat hyvinkin hittibiisien kaltaiset revittelyt - esimerkkeinä mainittakoon loistava On Your Knees ja School Daze - mutta levylle on eksynyt myös yksi balladi, Sleeping (In the Fire). Mielestäni levyn parhaan kappaleen titteli menee Hellionille.

Kyseessä on siis erittäinkin tasavahva levy, mutta valitettavasti ikä kuuluu kaikesta. Lawlessin ääni sirkkelöi ja sopii täydellisesti musiikkiin, mutta kaikesta kuuluu -80-luku. Vaikka musiikki kuulostaisi kuinka hienolta, kuinka upealta tahansa, jos sen ikä (joka on kuulijaa huomattavasti korkeampi) kuuluu, kappale jää väistämättä etäiseksi, koska maailma, johon kappale on syntynyt, on tyystin eri kuin kuulijan maailma. Tämän takia olen kateellinen niille, jotka ovat saaneet seurata metallin kehitystä aina sen alkuvuosista asti, koska heille on mahdollista sitoa omaan tunnesfääriin esimerkiksi W.A.S.P.in esikoislevy. Minulle kyseessä on "vain" hyvin tehty perinteinen heavy metal levy huonoilla lyriikoilla - tekstit ovat samalla juvinaalilla tasolla kuin esimerkiksi Anvilin vastaavat.

W.A.S.P. on yhtyeenä niitä, joita kaikki metallisydämet ovat joskus kuunnelleet - siksi osaltaan yhtyeen nimeä kantava tuotos on niin tutun (ja tylsän) kuuloinen: kaikki riffit ja ideat on pöllitty ja kierrätetty kolmenkymmenen vuoden ajan. Kuinka paljon esimerkiksi erinomainen Battle Beast ottaa inspiraatiota W.A.S.P.in ja Manowarin kaltaisilta pioneereilta?

Voisin jorista ja jauhaa kaikilla tavoilla vahvasta levystä enemmänkin, mutta en aio tehdä sitä, koska (olen laiska?) en saisi vedettyä sen viiltävämpiä analyyseja, sillä vaikka kuinka kuuntelisin levyä, se jäisi oman aikakautensa tuotokseksi. "No, mutta onhan Mercyful Fatekin oman aikansa tuotos!" huudahdat, oikeutetusti. Kyllä, Mercyful Fate on oman aikansa tuotos, mutta mielestäni W.A.S.P. ei ole ikääntynyt yhtä kunnialla kuin esimerkiksi Melissa. W.A.S.P. ei ole huono levy millään mittarilla, mutta se on aina jäänyt minulle etäiseksi osaltaan typeristä (mukauhmakkaista) lyriikoistaan mutta toisaalta myös oman aikaviitekehyksensä takia.