Yngwie Malmsteen's Rising Force - Attack!! (2002)

Attack!! on paska levy. Se ei ole musiikillisesti sietämättömintä kuraa, mitä olen esimerkiksi tänään kuunnellut, mutta vihaan levyn ja "bändin" ongelmia enemmän kuin pystyn musiikkia sietämään... sikäli tässä virkkeessä on mitään tolkkua. Anna kun selitän: vaikka levyn kannessa lukee Yngwie Malmsteen's Rising Force, se on illuusio, koska kaikki mitä sanaa Malmsteen seuraa, on sumutusta, epätoivoinen yritys saada levy vaikuttamaan joltakin muulta kuin Ynkän egon hivelöinniltä. Kappaleet eivät ole kappaleita, vaan sointu- ja rytmipohjia Ynkän tilutukselle. Kyllä, hän on käsittämättömän taitava kitaristi, mutta se ei anna oikeutta suorittaa reilua tuntia (!) egomastrubaatiota, kun oikeaakin musiikkia voisi kuunnella.

Olen melko vakuuttunut, että jossakin vaiheessa (varsin varhaisessa vaiheessa miekkosen uraa, mind you) Ynkän ego sai tietoisuuden. Tämän jälkeen herran säveltämät levyt ovat menettäneet merkityksen korvissani tyystin - vaikka musiikki itsessään ei olisi susipaskaa, jokainen kappale pitää pilata tarpeettomalla määrällä tilutusta. Musiikki ei ole sitä kuinka monta nuottia pystyy sekunnissa soittamaan, vaan se on kappaleita, sävellyksiä ja tunnetilan välittämistä kuulijalle. Ynkän ego ei tätä käsitä, vaan hänelle more is more.

Satunnaisia faktoja Ynkästä, jotka ovat pienen mieleni käsityskyvyn ulkopuolella:

1. Hän on onnistunut raiskaamaan Michael Jacksonin Beat Itin täysin tunnistamattomaksi tilutuksellaan. Jos ei tietäisi kuuntelevansa em. kappaletta, sitä ei ikipäivinä tunnistaisi.

2. Attack!!in kansilehtisessä ei ole bändikuvaa, vaikka ihan oikeita muusikoita muiden soitinten takaa löytyy. Sen sijaan keskiaukeemalta löytyy kolmisenkymmentä kuvaa Ynkästä ja/tahi kermanvärisestä Stratocasterista.

3. Attack!!illa käytännössä studiomuusikkoina toimii oikeasti taitavia jässiköitä, joiden merkitys levylle on pyöreä nolla. Doogie White laulaa hienosti, mitä nyt saa laulaa; Derek Sherinian tiluttaa kiipparilla muutaman kerran, sikäli Ynkkä ei ole kokenut egonsa loukkaantuneen ja soittanut päälle omia soolojaan ja niin edelleen.

4. Livenä Ynkän kitara on miksattu niin kovalle, että eturivissä ei kuule rumpuja. Jokaisessa riffissä oli tilaa soololle; keikalla oli yksi kiipparisoolo, jonka päälle Ynkkä tilutti. Ei, en ole itse todistanut tätä hirveyttä, vaan kuulopuheilla mennään.

5. Attack!!illa on kappale, jonka Ynkkä itse laulaa - Freedom Isn't Free. Hänen laulunsa on pahemmin täynnä maneereja kuin levy täynnä turhaa tilutusta, ja Ynkkä tekee parhaansa imitoidakseen kaikkia blues-solisteja sitten vuoden 1950.

6. Levyn nimessä on kaksi huutomerkkiä. Taattu typeryyden merkki (lainatakseni edesmennyttä Terry Pratchettiä).

Paskaa, syöpää ja paskaista syöpää koko levy, kuten koko mieskin. Kyllä, en puhunut juuri levystä, mutta kun ei ole mitään puhuttavaa: Ynkkä tiluttaa ja that's about it. Ei, en pura mitään tämän päivän (27.5.2015) poliittisesta uutispommista, vaan ihan aidosti halveksun muusikkoa, joka asettaa oman henkilökohtaisen asemansa pönkittämisen sen musiikin (tm) edelle.