Ensiferum - Victory Songs (2007)

Bändille kuin bändille on kova paikka menettää pääasiallinen säveltäjä, soolokitaristi tai solisti, mutta Ensiferum oli erinomaisen Ironin jälkeen tilanteessa, jossa se menetti kaikki kolme. Jari Mäenpää keskittyi vuoden 2004 jälkeen pelkästään Wintersuniin, joten solistikitaristin paikka Ensiferumissa tarvitsi täyttäjänsä. Tilalle tuli Northerin Petri Lindroos, joka parempina päivinään (ennen vuotta 2005) oli kelvollinen kärisijä, etenkin Northerin susipaskan Till Death Unites Us -tekeleen jälkeen hänen tulkintansa syvyys ja monipuolisuus oli supistunut lähes olemattomiin. Siinä vaiheessa hänet siis värvättiin Ensiferumin keulille; Mäenpään puhtaat vokaalit jäivät basisti Sami Hinkan ja kitaristi Markus Toivosen hoidettavaksi.

Victory Songs on, kaiken huomioon ottaen, hyvä levy - hetkittäin se on suorastaan erinomainen. Blood Is the Price for Glory, Ahti, Deathbringer from the Sky ja makuuni aivan liian kansallisromanttinen mutta yhtäkaikki hyvä biisi Victory Songs ovat, jos nyt eivät Ironin veroisen levyn merkkejä, niin kuitenkin selvästi plussan puolella. Wanderer on hitusen tylsä, One More Magic Potion on aina kuulostanut korvaani rasittavalta lallattelulta ja ne kaksi muuta (Raised by the Sword ja The New Dawn) ovat silkkaa filleriä. Jos levyn kannessa ei lukisi sanaa Ensiferum ja jos Victory Songsia ei olisi julkaistu lähes täydellisen Ironin jälkeen, olisin varmasti armollisempi sille.

Mutta kun se on Ensiferumin levy, joka tehtiin Ironin jälkeen. Se on väkisinkin taustansa vanki, joutuen alati armottomaan vertailuun, oli se kuinka epäreilu vertailu tahansa. Totuus kuitenkin on se, että A) Lindroos ei ole lähimainkaan yhtä hyvä kärisijä kuin Mäenpää; B) Toivonen ja Hinkka eivät ole yhdessäkään edes samalla aikavyöhykkeellä Mäenpään sielukkaan ja monipuolisen tulkinnan kanssa; ja, kenties dramaattisimmin, C) kappalemateriaalista puuttuu sama oivaltamisen ja luovuuden riemu. Toki, Ironilla oli Toivosen säveltämiä kappaleita, mutta parhaat ja ikimuistettavimmat rallit tuolla levyllä (LAI LAI HEI, Slayer of Light, Into Battle, Iron) olivat joko Mäenpään omia tai Toivosen kanssa yhdessä tehtyjä sävellyksiä.

Tämän tekstin kirjoittaminen on murheellista, sillä muistan kuinka innoissani oli Victory Songsista, kun se julkaistiin. Kävimme ystäväni Hipin kanssa varmaan viidellä tai kuudella keikalla Victory Songsin ja Unsung Heroesin välissä. Muistan kuinka soitatin Victory Songsin ensikertaa Hipille, joka oli/on minua kovempi Ensiferum-fani, ja kuinka täpinöissämme olimme. Kaksi vuotta Victory Songsin jälkeen julkaistu From Afar ei iskenyt enää samalla tavalla, mutta mielenmaisemaani oli kirjailtu teksti "Victory Songs on Ensiferumin paras levy". Olin valmis hyväksymään tämän näkemyksen tänäkin päivänä, melkein kymmenen vuotta myöhemmin, mutta valitettavasti Victory Songs on vain parempaa keskikastia. Kyllä, sen kuuntelee mielellään ja kohtuullisen vaivatta läpi, mutta en kuuntele sitä pakonomaisesti kerta toisensa jälkeen uudelleen, kuten Ironia tai Ensiferumia. Kuten sanottua, jos se olisi jonkun toisen bändin levy, Victory Songs saattaisi saada paremman kohtelun minulta, mutta kun se on Ensiferumin Ironia seuraava levy. Tough shit.