Avantasia - Angel of Babylon & The Wicked Symphony (2010)

Tobias Sammetilla on riittänyt tekemistä tällä vuosituhannella: Edguy suoltaa levyjä tasaista tahtia (laadusta puhuminen onkin sitten asia erikseen) ja Avantasia aktivoitui usean vuoden hiljaiselon jälkeen vuoden 2008 The Scarecrowlla. On enemmän kuin oikeutettua sanoa, että Avantasiasta tuli vakavasti otettava, pitkän tähtäimen projekti vasta The Scarecrown myötä - yhtyeen piti tehdä vain kaksi levyä (The Metal Opera -duon), jotka äänitettiin ja miksattiin yhtä aikaan, vaikka julkaistiinkin peräkkäisinä vuosina. (Lähteenä, jos niistä joku välittää, on tekemäni haastis Sammetin kanssa, mikä julkaistiin Imperiumissa vuoden alkupuolella.) Mutta se, että Avantasian suosio kasvaisi Edguyta suuremmaksi ja (ilman sarvia ja hampaita tulkiten) Sammetin pääprojektiksi, ei ollut vielä The Scarecrown jälkeen selvää, vaan levy olisi voinut jäädä ainutkertaiseksi kokeiluksi, eräänlaiseksi metallioopperoiden spinoffiksi.

No, eipä jäänyt, vaan Sammet teki saman, mitä hän oli alkuperäisten The Metal Opera -lättyjen kanssa tehnyt, eli julkaisi kaksi levyä yhtä aikaa. The Wicked Symphony ja Angel of Babylon julkaistiin samana päivänä, 3.4.2010, mikä tekee niistä sisaruslevyjen (System of a Downin Mezmerize/Hypnotize) kaksoslevyt. Ne eivät ole saman kolikon kaksi puolta, vaan saman kolikon saman puolen puolikkaat - toinen on ukkelin pää, toinen kruunu ukkelin päässä. Siitä syystä käsittelen levyt yhdessä blogitekstissä; toinen syy ratkaisulle on se, että kukaan ei jaksa lukea kahta peräkkäistä tekstiä, joissa teen tismalleen samat pointit, mitä nyt erisnimet vaihtuvat. (Ei sillä, että moista olisi tullut koskaan tehtyä tämän blogin kanssa... /itseironia).

Kaksi levyä, molemmat mitaltaan tunnin luokkaa, yhteensä kaksikymmentä kaksi biisiä (sisältäen kaksi yhdeksän minuuttista) - tietenkin joukossa on filleriä. Siinä missä Metallica ei olisi saanut Load/Reload -duoa karsimalla ei olisi saanut aikaan yhtä hyvää levyä, Avantasian duoa leikkelemällä saisi aikaan yhden aivan säädyttömän kovan levyn. Helvetti, heitän soittolistan tähän alle osoittaakseni pointtini:

1. Stargazers
2. Wastelands
3. States of Matter
4. Blizzard on a Broken Mirror
5. Runaway Train
6. Dying for an Angel
7. Death is Just a Feeling
8. The Wicked Symphony

(Kestoa noin tunti.)

Nyt joku, kuka vain, sanokaa minulle, että tämä ei olisi paras Avantasia-levy koskaan. Sitähän minäkin.

Valitettavasti tuplalevykokonaisuudelle mahtuu liikaa turhaa paskaa. Tai ei paskaa, varsinaisesti, vaan pelkkää jämää, ylimääräistä ja kokonaisuutta heikentävää filleriä. Parhaimmillaan materiaali on luvattoman kovaa, heikoimmillaan hampaista paikat irti repivää piinaa. Kuka olisi menettänyt mitään, jos Alone I Remember, Symphony of Life, Blowing Out the Flame tai  Forever Is a Long Time olisi jätetty julkaisematta? Aika harva, jos kukaan. Karsimalla Sammet olisi voinut tehdä levyn, joka ei jättäisi mitään mahdollisuuksia vastarintaan - sen sijaan hän teki kaksi levyä, joissa on kollektiivisesti laskettuna toinen levyllinen liikaa. Mielenkiintoinen havainto on myös se, että jämäbiisit asettuivat lopulta lähes yksinoikeudella Angel of Babylonille.

The Wicked Symphony on, epäilyksettä, levyistä parempi. Siltä löytyvät (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) parhaat yksittäiset biisit, se pysyy paremmin kasassa kokonaisuutena ja sillä on (yhtä lukuun ottamatta) kiinnostavimmat vierailijat. Michael Kiske, Tim "Ripper" Owens, Klaus Meine ja Russel Allen ovat kaikki The Wicked Symphonylla - Angel of Babylonilla Allen ja Kiske vilahtavat, mutta loput levystä kuluu lähinnä Sammetin ja Jorn Landen (missä, siis, ei ole mitään vikaa) seurassa. Minä, ainakaan, en toivo Avantasialta, joka mainostaa olevansa metalliooppera, kahden solistin varaan rakentuvaa levykokonaisuutta, vaan monia, hyvin erilaisia tulkitsijoita. Ei sillä, kyllähän Angel of Babylonilta löytyy yksi niin upea biisi, että oksat helvettiin ja tuleen: Death Is Just a Feeling taitaa olla oma suosikkini koko Avantasia-diskografiasta, enkä keksi kuin muutamia kappaleita, jotka pääsevät edes lähelle sen leveyspiirejä. Jon Olivan ääni sopii mainittuun ralliin täydellisesti ja hän myös tulkitsee sen niin hienosti, että... että minulta loppuvat kuluneet vertauskuvat. Siksi se onkin toinen Angel of Babylonin biiseistä, jonka mahdutan mukaan ultimaatiselle Avantasia-levylleni.

Pitkä vuodatus, mutta toisaalta käsittelyssä on kaksi pitkää levyä. Taidan vetää tähän lopullisen viivan... kunhan ensin sanon yhden, tärkeän jutun: kumpikaan levyistä ei ole huono, vaikka turhaa sheissea onkin. Kun ne asettaa rinnakkain keskiverojen melometalliyrittäjien viereen, ei jää epäilyksiä, kumpi on maailmanluokan säveltäjän sooloprojekti. Joku Crestfallen olisi heikommalla levyllä ehdoton helmi, mutta kun se asetetaan kilpailuun muun The Wicked Symphonyn kanssa, se jää auttamatta jalkoihin. Levyduon puolikkaat hyviä levyjä, jotka kätkevät sisäänsä yhden mestariteoksen.