Cradle of Filth - The Manticore and Other Horrors (2012)

Vaikka olen pitänyt Cradle of Filthin musiikista pitkään, The Manticoren julkaisun aikoihin noin kymmenen vuotta, en silti ostanut levyä pitkään toviin, vaan vasta, kun bongasin sen pilkkahintaan sittemmin edesmenneen kauppaketjun myymälän alelaarista. Kuulemani maistiaisbiisit, For Your Vulgar Delecation sekä Frost on Her Pillow, eivät jättäneet mairittelevaa kuvaa ja aloin ajatella, että aika oli kaahannut Dani Filthin poppoosta ohi - huolimatta siitä, että Godspeed on Devil's Thunder ja Darkly, Darkly, Venus Aversa olivat varsin onnistuneita (joskin ylipitkiä) kiekkoja. Yhtye oli aiemminkin pettänyt odotukseni, mutta ongelmana ei tällä kertaa ollut niinkään se, että tyylimuutos olisi radikaali ja valittu suunta epätyydyttävä, vaan se, että kappaleet eivät olleet kiinnostavia tai erityisen hyvin toteutettuja.

Kun sitten ostin The Manticoren, ensivaikutelmani kahdesta biisistä päti, enemmän tai vähemmän täysin koko levyyn. Biisit eivät lähde, eivät sitten millään, ja levykokonaisuus on sirpaleinen, fokusoimaton ja juostenkustu. Tähän astisista kaikilla studiolevyillä on joku pointti, jokin punainen lanka jota seurata, mutta The Manticorelta en moista löytänyt, vaikka kuinka hapuilin. Kuunnelkaa esimerkiksi ensimmäinen varsinainen biisi The Abhorrent ja bongatkaa sieltä sen johtoajatus, kuulisin sen mielelläni; nyt biisi tuntuu vain poukkoilevan melkein kuuden minuutin ajan osiosta toiseen ilman mitään tolkkua. Sanokaa mitä sanotte Thornographysta tai Nymphetaminesta, mutta ainakin niillä on jokin runko-osa, jonka ympärille koko levy on rakennettu - olkoonkin, että tuo runko-osa on mainituilla pystyyn kuollut idea, mutta se on ainakin jokin idea. The Manticorella ei moista ideaa, pystyyn kuollutta tai ei, ole, vaan se on pelkästään kokoelma fokusoimattomia ralleja. Niin surullista kuin se onkin sanoa, For Your Vulgar Delecation on heittämällä levyn parempaa antia, koska sen ainakin muistaa kuuntelun jälkeen.

Aloin The Manticorea kuunnellessani miettiä, mikä oikeastaan tekee Cradle of Filthistä hyvän bändin, koska tasalaatuinen kappalemateriaali ratkaiseva tekijä ei ole. Kyllä, kun yhtye onnistuu, se suoltaa hyviä tai kerrassaan erinomaisia biisejä tai levykokonaisuuksia - levyt vuosina 1996 - 2002 ja 2008 - 2010 osoittavat sen - mutta liian monesti yhtye ampuu täysin huti maalitaulusta. Kaikilla muilla kerroilla maalitaulu oli sentään näköpiirissä, mutta The Manticore hukkaa senkin. Yhtye kykenee, kuten Hammer of Wiches osoittaa, parempaan, joten toivoa sopii, että näin heikko tekele jää ainoaksi laatuaan.