tiistai 11. syyskuuta 2018

Nocturnal Rites - Shadowland (2002)


Olen vasta äskettäin hurahtanut mukaan Nocturnal Ritesin semifanikelkkaan. Yhtye, heitä tuntemattomille, aloitti 1990-luvulla veivaamalla kuolometallia, mutta jo esikoislevy oli poweria. Siitä noin kymmenen, kahdentoista vuoden ajan bändi sylki levyjä ulos hirmuisella tempolla: esimerkiksi käsiteltävä Shadowland on ilmestynyt vuonna 2002 ja sitä edelsivät levyt vuosina 2000, 1999 ja 1998; vastaavasti sitä seurasivat levyt vuosina 2004, 2005 ja 2007 ennen kymmenen vuoden levytystaukoa. Kymmenessä vuodessa vuosituhannen vaihteen paikoilla porukka väänsi seitsemän levyä joista noin puolet kuulleena uskalla sanoa, että taso on pysynyt korkeana. Nykyään bändin levyjen löytäminen on vain hitusen vaikeaa, koska ainakaan Helsingin levykaupoissa ei ole ollut ainuttakaan vuosiin – ja jos on ollut, olen ostanut ne talteen.

Shadowland on varsin kuvaava 2000-luvun taitteen Nocturnal Rites -levy: erittäin hyvää, varsin suoraviivaista ja tarttuvaa poweria, joka on taltioitu surkeilla soundeilla. Ehkä olen nykyään sellainen kermaperse että oksat helvettiin, mutta ainakin minulle kuuntelunautinto latistuu, kun mahtipontisesta musiikista puuttuu suuret, mehukkaat soundit; Shadowlandilla, kuten vuoden 2004 New World Messiah’lla, soundit ovat erikoisen bassottomat, ohuet ja kuin demolta. Moni raita klippaa, esimerkiksi virvelirumpu on kohtuuttoman pinnassa ja muutenkin äänimaailma on ihmeellistä sekasotkua. Levyä ensikertaa kuunnellessani minun oli vaihdettava soitinta ja kuulokkeita muutamaan otteeseen ennen kuin uskoin, että kyllä vain, tältä tämän levyn pitääkin kuulostaa. Jos ongelma riivaisi vain Shadowlandia, uskoisin saaneeni vain huonon kopion levystä – on sitä oudompiakin kusetuksia tullut vastaan, mutta ei kovin montaa – mutta kun New World Messiah kärsii aivan identtisestä ongelmavyyhdistä…

Huonot soundit eivät tietenkään pilaa loistavaa kappalemateriaalia ja siinä, jos missä, Nocturnal Rites loistaa. Shadowlandilla ei ole heikkoa biisiä ja power metal -diggareille bändin diskografia kuuluu yleissivistykseen. Kyllä, bändin myöhemmillä levyillä – tai, pitäisikö sanoa, eräällä myöhemmistä levyistä – tyyli muuttuu raskaammaksi ja vähemmän poweriksi, mutta silläkin porukka omaa erinomaisen melodia- ja koukkuvainun. Omissa kirjoissani yhtyeen tällä hetkellä tuntemistani kiekoista paras on New World Messiah, mutta Shadowland on hyvänä kakkosena ja sitä seuraavat paluulevy-Phoenix ja diskografian kummajainen, The 8th Sin. Säästelen ylisanojani vielä hieman, koska ostin Wackenista (mutta en ole vielä ehtinyt paneutua, koska kiire yadayadayada) myös Grand Illusionin, jota kohtaan minulla on suuret odotukset, sillä monet tuntuvat pitävän sitä yhtyeen kirkkaimpana kruununjalokivenä. Varautukaa siis lukemaan lähiaikoina uudestaan höpinää Nocturnal Ritesista. Teitä on varoitettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti