keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Diablo - Renaissance (2002)

Suomalainen Diablo on jonkinsortin outo lammas äärimetallikentässä: heidän musiikkiaan on vaikea laittaa mihinkään lokeroon, vaikka elementtejä löytyy suunnalta ja toiseltakin. Paras, mitä olen kuullut kuvaamaan Diablon musiikkia, lienee "proge groove metal", mutta sekään ei tee täyttä oikeutta. Progea se on, melodista deathia se on, groovea se on... ja silti se ei ole mitään näistä. Se vain on oma eminenssinsä, ja onnistuessaan levyt ovat erinomaisia. Ja juuri kakkoslevy Renaissancella yhtye löysi tuon soundin, jota seuraavat neljä (ja pian toivottavasti viideskin) kiekkoa ovat hienosäätäneet.

Tästä johtuen Renaissance ei ole yhtyeen paras tai edes parhaita levyjä, vaan selvä askel vasta kohti lopullista tyyliä. Parhaat kappaleet löytyvät väistämättä muilta levyiltä, vaikka missään nimessä kakkoslevy ei heikko ole. Avausraita Angel taitaa olla tyypillisintä ja toisaalta myös toimivinta Diabloa levyllä - loppulätty jatkaa pitkälti samaa, kyllä, mutta ei yhtä napakasti, tunnistettavasti ja kenties hyvin. Raskasta poljetoa, koukeroista groovea ja Rainer Nygårdin tunnistettavat huutovokaalit hallitsevat levyä kyllä, ihan niin kuin myöhemminkin, mutta Angel, josta tehtiin myös musavideo, on minulle ainakin parasta mitä levyllä on tarjota.

Kymmenestä kappaleesta yhdeksän on "vain sitä samaa Diabloa", enemmän tai vähemmän hyvin toimien. Mutta se yksi merkittävä poikkeus on saatu joukkoon, ja jos levy on Sinulle, armas lukijani, tuttu, tiedät varmasti mitä tarkoitan. Kyllä, Intomesee on vallan... öh, päräyttävä rykäisy siellä puolivälin paikkeilla: varomaton ensikuulija ei osaa odottaa Palefacea räppäämässä välittömästi Diablolle ominaisen runttariffin perään. Mutta minä pidän siitä, totta puhuakseni, koska A) se on erilainen, tärkeästi variaatiota tuova yksilö muuten turhan homogeenisessä kiekossa ja, tärkeämmin, B) se on hyvin tehty, ei gimmickiltä vaikuttava kikka, vaan ihan legitiimi veisu.

Renaissance ei ole huono levy, mutta se voisi olla paljon parempi - vaikka palikat ovat paikoillaan, kokonaisuus ei ole riittävän monitahoinen kestääkseen kuuntelua pitemmälti. Siinä myöhemmät Diablon levyt onnistuvat paremmin, erityisesti Eternium ja Icaros, mutta kun nämä ovat tutut, Renaissance saattaa toimia villinä korttina. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti