Gojira tuli tietoisuuteeni vuoden 2006 FME:ssä, jossa jaettiin samplerilevyjä - yhdellä ilmaisjakelulevyistä oli Gojiran kappale The Heaviest Matter of the Universe, joka totisesti on nimensä ansainnut. Pidin kappaleesta välittömästi, joten levy From Mars to Sirius ponnahti hankintalistalleni. Kuuntelin tuota yhtä kappaletta monenmonituista kertaa, kunnes lopulta kesäkuussa 2008 sain levyn ostettua - muistan ajankohdan erityisen kirkkaasti, sillä ostin levyn New Yorkista, nyt jo edesmenneestä Virgin Mega Storesta. Samalla kauppareissulla mälläsin valtaosan reissubudjetistani ja poimin mukaani mm. Judas Priestin samana päivänä ilmestyneen Nostradamus-tekeleen.
Kun kuuntelin From Mars to Siriusin ensimmäistä kertaa, olimme saapuneet määränpäähämme Karibialle ja olin juuri saanut loppuun puhtaan eargasmin, Deathin The Sound of Perseverancen. Ensikuuntelulla Gojira tuntui tarjoavan tasan yhtä monta riffiä kuin levyllä oli kappaleita ja koukkuja ei jo entuudestaan tuntemani kappaleen ulkopuolelta ainuttakaan. Olin, kuten arvata saattaa, pettynyt eikä tuntemukseni haihtunut pitkään aikaan. Seitsemään vuoteen ja neljään kuukauteen... eli toissapäiväiseen mennessä.
Priimaesimerkki siitä kuinka sama levy voi kuulostaa täysin toiselta, kun kuulija on valmis tai ainakin yrittää todella kuunnella levyn kuin ensikertaa. Aiemmin From Mars to Siriusin kappaleet olivat tuntuneet turhaan kikkailevilta ja tympeästi jauhavilta epämuodostuneilta tekeleiltä; sitten, kun pistin levyn soimaan ja todella kuuntelin sitä, tajusin kuinka hienosti rakennettuja Ocean Planetin ja From the Skyn kaltaiset sävellykset ovat, kuinka upeasti kaikki loksahtaa paikalleen. Edes riffit, jotka olivat aiemmin tuntuneet yksiuloitteiselta kikkailulta, eivät enää työntäneet minua pois luotaan, vaan käsitin kuinka oivallisesti näennäisen yksinkertaiset riffit on saatu varioimaan ja luomaan uutta vanhoista palasista.
Kun valaistuminen oli tapahtunut, minun oli kuunneltava levyä niin pitkään, että saatoin varmistua että levy todella oli niin hyvä. Kyllä se on: kolmatta päivää tehokuuntelussa ja jokaisella pyöräytyksellä löytyy uutta ja koukut tarraavat syvään takaraivoon, saavat pään nyökkäilemään mukana. From Mars to Sirius on liian pitkä - siitä pidän kiinni yhä - mutta nyt taidan, vihdoin ja viimein, ymmärtää tämän bändin hienouden. Jos olen aiemmin sanonut rumasti yhtyeestä ja levystä, pyydän anteeksi - olen oppinut, nähnyt valon ja käsittänyt erheeni laajuuden. Sallikaa vilpitön anteeksipyyntöni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti