Autopsy - Macabre Eternal (2011) & Morbid Angel - Domination (1995)

Hyvä death metal, kaikessa harvinaisuudessaan, on yksi suosikeistani metallin alagenreissä. Monesti dödis on tasapaksua paahtoa, koukutonta ja päämäärätöntä kohkaamista, mutta kun homma toimii, siinä on draamaa ja pointtia, se osuu suoraan makuhermooni. Nile parhaillaan, Bolt Throwerin nappikiekot, kaikki Deathin levyt, Behemoth onnistuessaan, Obituary pätkittäin, Deicide neljän plätyn verran... Yksi levy, joka on kuitenkin klassikkostatuksestaan huolimatta jäänyt hyllyyni pölyttymään, on Autopsyn Mental Funeral: joidenkin mielestä se on Autopsyn paras (tai ainakin toiseksi paras kiekko) ja koska se ei ole koskaan lähtenyt minulle, olen jättänyt sen hyllyyn unohdettuna. Punk-asenne kuolometallissa ei ole minulle probleema - pidänhän vanhan koulukunnan döödiksestä - mutta Mental Funeral on jäänyt päässäni päämäärättömäksi kohkaamiseksi, jolle kuluneet melkein kolmekymmentä vuotta eivät ole tehneet hyvää.

Siitä huolimatta ostin Autopsyn kehutun paluulevyn Macabre Eternal. Ajattelin, että suoraviivainen kuolo tekee joskus ns. poikaa. Ja, yllätyksekseni, Macabre Eternal on pätevä tuotos - ei mikään mestariteos, mutta aivan riittävä. Jos levyn kappalelistauksesta löytyy tekeleitä nimeltään Dirty Gore Whore, Born Undead ja Bludgeoned and Brained, ei levyn lyriikallisesta saati musiikillisesta sisällöstä voi juuri erehtyä. Mutta se on hyvin toteutettua - en pidä suuresti Eric Cutlerin vokaaleista, mutta ainakin ne tuovat variaatiota - ja minulle se riittää. Ei minua haittaa, että musiikki on tuttua, kunhan se on hyvää. Sääli, että levy on vähintään vartin ylimittainen: tunti ja viisi minuuttia on aivan liikaa, vaikka old schoo kuolo kuinka pätevää olisikin.

Morbid Angel on toinen bändi, jolta en ole aiemmin löytänyt hyvää musiikkia kuin pätkittäin. Joku God of Emptiness on huikea biisi, ja Blessed Are the Sick erittäin hyvä levy, mutta bändin status yhtenä kuolometallin suurista on ollut mielestäni yliampuva. Ehkä en pysty asettumaan niihin saappaisiin, jotka eivät ole koskaan kuulleet mitään samankaltaista ja sitten ilmoille pamahtaa Rapture tai Where Slime Lives tai Immortal Rites, mutta toisaalta tuon perspektiivin puuttuminen ei ole haitannut Deiciden tai Deathin kohdalla ollenkaan. Jokin Morbid Angelissa ei vain sovi pirtaani niin hyvin kuin monilla muilla Florida-lähtöisillä döödisprokkiksilla.

Eikä Domination ole poikkeus. Valitettavasti. Hetkittäin saan kiinni siitä, mikä Morbid Angelissa viehättää, mutta sitten se katoaa ja jään kaipaamaan Nileä ja kumppaneita, jotka ovat kehittäneett Morbid Angelin biisiarkkityyppiä ja tunnussoundia pidemmälle. David Vincent on kiehtova örisijä - hänellä on hyvä artikulaatio - mutta kun Domination päättyy, en muista ainuttakaan biisiä yksilönä vaan osana turhan tasapaksua paahtojatkumoa. Domination on Morbid Angelin diskografiassa ensimmäinen fanikuntaa selvemmin jakava levykokonaisuus ja ymmärrän hyvin miksi: se on periaatteessa sitä samaa kuin aiemminkin, mutta Vincent ei kuulosta yhtä hyökkäävältä kuin aiemmin ja biisimateriaalin taso ei myöskään ole kovin korkea, ainakaan Covenantin ja Blessed Are the Sickin jälkeen. Monien korvissa Domination kuulostaa paremmalta A) nostalgian ja B) jälkiviisauden (nimeltään Illud Divinum Insanus) linssien läpi tarkasteltuna, mutta minulle, ainakin, kyseessä on valitettavan keskinkertainen ja nopeasti unohdettu tuotos.

Artillery - Penalty by Perception (2016) & Overkill - Immortalis (2007)

Kaksi samankaltaista levyä samassa blogitekstissä, taas. Koettakaa sietää. En vain tahdo keksiä mitään riittävän merkittävä (eli parinsadan sanan arvoista) sanottavaa Artilleryn tai Overkillin levyistä ilman, että vertaan niitä toisiinsa. Yhteistä niillä onneksi on aika paljon: kumpaakaan kiekkoa ei pidetä pitkänlinjan rässijyrän parhaina ja silti niitä pidetään vähintäänkin kelvollisina kokonaisuuksina. Minulle Overkill on bändeistä tutumpi – huomasin omaavani jo peräti viisi levyä – kun Artilleryltä vasta yhden, vaikka toki tunnenkin yhtyettä yleisellä tasolla.

Artilleryn Penalty by Perception on ihan pätevä tuotos, mutta hivenen liian pitkä. Tanskalaisten Stützerin veljesten luotsaama poppoo on ollut kovassa levytystahdissa vuoden 2009 paluulevynsä jälkeen ja, valitettavasti, se myös kuuluu Penalty by Perceptionissa väärällä tavalla. Riffit ovat riittävän hyviä, koukkujakin löytyy, mutta voi taivas, kun olisivat tajunneet pudottaa biisimäärää ja samalla kiekon kokonaiskestoa. Joku Path of the Atheist on mainio ralli, mutta näiden muutamien helmien löytäminen on liian kovan työn takana, kun rämmittävää on melkein tunniksi. Mutta ei, Penalty by Perception ei ole paska levy, ylimittainen vain – turhan byrokraattisella, laskelmallisella tekemisellä koottu kiekko.

Immortalis sijoittuu Overkillin diskografiassa viimeiseksi ”välikauden” levyksi, mikäli hyväksytään melkein parinkymmenen vuoden mittaisen välikauden (kaikki Horrorscopen ja Ironboundin välillä) käsite. Monille nämä ”välilevyt” ovat helposti sivuutettavia tuotoksia, koska niin kova maine ”oikeilla” Overkill-kiekoilla on, ja olin itsekin vielä joitakin päiviä sitten valmis jättämään heikoiksi haukutut tuotokset kokonaan syrjään. Mutta sitten kuuntelin Immortalisin ja, perkele, tämähän on hyvä levy – paljon parempi kuin Penalty by Perception, vaikka em. levyä ei yleensä lueta välilevyksi Artilleryn tuotannossa. Ehkä Immortalis ei ole niin hyvä kuin Ironbound tai The Years of Decay, mutta kyllä se nyt jotakin White Devil Armorya pätevämpi kiekko on. Esimerkiksi Hell Is on sen verran äkäinen ralli, että minun oli pahoinpideltävä ilmaa vetävän kompin tahdissa. Joo, Hellish Pride ei ole kovin kaksinen sävellys, mutta kokonaisuutena Immortalis on yllättävän pirteä ja laadukas lätty.

Samalla on pistettävä kehut kontekstiin: kuuntelin tänään, pitkähkön tauon jälkeen Megadethin Rust in Peacen, ja se pyyhkii lattiaa koko (minulle tutulla) Overkillin diskografialla. Uskallan, jälleen, väittää, että Rust in Peace on paras kuulemani rässilevy, vaikka tätä väitettä ei sovikaan pitää kovin omaperäisenä kantana. On se ainakin monin kertaisesti jotakin Master of Puppetsia parempi.