Devin Townsend Project - Dark Matters (2014)

Tiedän, tiedän: edellisestä tekstistä on jo kaksi viikkoa. Juujuu, yritän kiristää tahtia näiden kanssa, mutta perkele... No, ei siitä enempää tällä kertaa.

Devin Townsend Projectin piti olla neljän levyn mittainen kokonaisuus: Ki, Addicted!, Deconstruction ja Ghost muovasivat prokkiksen soittajista niin tiukasti yhteen soittavan kokonaisuuden, että olisi ollut sääli, jos bändin ura olisi jäänyt siihen. Koska Townsend on helvetin hieno muusikko, hän on jatkanut DTP-nimen alla operointia ja 2014 ilmestyi kahden levyn kokoinen Z2-paketti (kuvitelkaa toi kakkonen potenssiin, mutta en osaa tehdää sitä tässä Bloggerin kirjoituskentässä ja oon ns. laiska paska), jota en ole vieläkään hankkinut, koska lukemani arvostelut eivät olleet erityisen myönteisiä. Sen sijaan levyn toinen puolikas, joka minua oikeasti kiinnosti, julkaistiin omana levynään ja suoraan midpricena - näin pidetään fanit tyytyväisenä! Tuo kiekko on kauan himoittu jatko-osa Ziltoid-saagalle ja kulkee nimellä Dark Matters.

Dark Matters on hyvä levy, mutta sen suurin ongelma on se, että se on liian musikaalimainen. (Joille levy on tuttu, toivottavasti hymähtelevät tällä hetkellä.) Oikeastaan tarkoitan tällä sitä, että kertojamonologia/dialogia on aivan liikaa. Ensimmäisellä kerralla sen seuraaminen on viihdyttävää, mutta toisella, kolmannella ja viidennellätoista kuuntelukerralla homma alkaa maistua vähintäänkin pahviselta. Ilmeisesti Z2:lla on kiekko, jossa on Dark Matters ilman kertojaa, mutta en jaksa uskoa, että biisien suhteellisen massiivinen määrä toistoa kestää paneutuvampaa kuuntelua, koska biiseistä kuulee, että ne on rakennettu kerronnan taustalle. Tästä huolimatta jotkin biiseistä ovat siitä huolimatta erinomaisia ja ne saattaisivat sopia jopa ensimmäiselle Ziltoid-kiekolle - etenkin Deathray ja March of the Poozers kolahtavat kovaa. Lisäksi hatunnosto päätösraidan "Universal Choir" -kohdalle, johon siis kuka vain Devin-fani sai mahdollisuuden osallistua äänittämällä omaa lauluaan; urakka on ollut miksaajalle varmaan melkoinen painajainen ja lopputuloksesta kuulee, että raitoja on enemmän kuin hieman eikä satojen laulajien mahtipontisuus tule täysin läpi.

Olen tavallaan tyytyväinen, että odotin Dark Mattersin itsenäisjulkaisua, sillä uutena hankittuna kiekko olisi saattanut tuntua pettymykseltä. Nyt siitä on jäänyt maku vain yhtenä Devin-levynä lisää... jossa on liikaa kertojaa.