Celtic Frost kuoli vuoden 2006 Monotheistin jälkeen. Tom G. Warrior lähti bändistä ja vaikka
Celtic Frost oli, ilmeisesti, nimellisesti elossa tuon lähdön jälkeenkin, se
oli sätkivä päätön kana. Nyt, kun Martin Eric Ain on kuollut, Celtic Frostin
nimi pitäisi olla lopullisesti haudattu. Kun kuningas kuolee, valta siirtyy
välittömästi uudelle kuninkaalle – the king is dead, long live the king – ja
Celtic Frostin fanien tapauksessa tuo uusi monarkki on nimeltään Triptykon,
joka on käytännössä Tom G. Warrior ja läjä nuorempia muusikoita. Tämä kommentti
ei ole halventava huomio siitä, että kukaan alle nelikymppinen ei voisi tehdä
kiinnostavaa metallia, vaan se kuvaa asennetta, joka monilla oli ennen yhtyeen
lopullista esiinmarssia. Kahden levyn ja yhden EP:n jälkeen mutina on
hiljentynyt.
Triptykonin levyjen löytäminen siedettävään hintaan oli
pitkään vaikeaa, joten en hankkinut niitä välittömästi. Yhtyeen kakkoslevy Melana Chasmata, tuli kuitenkin
jossakin vastaan puolihintaisena (vuoden 2016 paikkeilla) ja tokihan kiekko oli
otettava talteen, koska Monotheist
on vaikea mutta kiehtova levy ja… no, kyllä tämä Triptykonin kiekot ovat
saaneet paljon suitsutusta ja myönnän olevani levyjen perässä poukkoileva
hyypiö. Hyvä, että otin kiekon talteen, koska Melana Chasmata on vitun rankka levy. Ei tätä voi mitenkään muuten
ilmaista, pahoitteluni moraalinvartijoille. Melana Chasmata runnoo yli, luo kuulijan ympärille sellaisen
äänimuurin, ettei sen läpäiseminen pitäisi onnistua tuosta noin vain. Kappaleet
ovat tempoiltaan hitaita ja liikkeiltään hitaampia, kun jokaista riffiä ja
melodiaa rakennetaan kuin Moonsorrow’lla konsanaan. Ihan yhtä älytöntä
sekametelisoppaa kiekko ei ole kuin Monotheist,
mutta yksiulotteiseksi levyä ei kutsu kukaan, joka ymmärtää mitään
(ääri)metallista. Kuten Monotheistin
kanssa, kappaleet tuntuvat erittäin henkilökohtaisilta Tom G. Warriorille ja hän
vaikuttaa vuodattavansa sielunsa sanoituksiinsa – oli tämä totta tai ei, on
täysin irrelevanttia, koska taide elää ja kuolee luomissaan illuusioissa.
Triptykonin musiikki ei taatusti uppoa kaikille, edes
äärimetallin saralla. Sen hitaus ja kokonaisvaltaisuus epäilemättä harjaa monia
vastakarvaan, mutta meille harvoille, joille moinen jäyhyys ei ole este, Melana Chasmata on ehdottomasti
tutustumisen arvoinen. Levylle on vain kyettävä antautumaan, sallittava sen
omia täysin reilun tunnin mittainen hetki – jos tuota hetkeä ei ole valmis
lahjoittamaan sille, se jää uuvuttavaksi taustamusiikiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti