Tuomas Holopainen - Music Inspired by the Life and Times of Scrooge (2014)

Hurahdin Nightwishiin vuoden 2012 loppupuolella, ehkä 2013 alussa - suunnilleen niihin aikoihin, kun Floor Jansen liittyi bändiin kiertuesolistiksi ja ostin Imaginaerumin. Seuraava Nightwishin levy oli vielä kaukana horisontissa, mutta Tuomas Holopaisen soololevystä - pitkään huhutusta ja harkitusta - oli alkanut liikkua konkreettisempia höpinöitä. Kyllähän tuo levy olisi hankittava, vaikka eihän se ollut lähelläkään metallia, vaan soundtrackia. Kuten varmaan blogia lukeneet ovat huomanneet, en juurikaan kuuntele soundtrackeja - katson toki leffoja, mutta harva leffa- tai pelisävellys houkuttaa minua riittävästi kuuntelemaan sen irrallaan leffasta - ja päätin silti mennä julkaisupäivänä jonottelemaan nimmaria levyyn - jälleen asia, jota en ole tehnyt koskaan aiemmin (nimmarit ovat aina olleet mielestäni hieman erikoinen käytäntö). Miksikö? Koska tunnen levyn lähdemateriaalin hyvin.

Minulle Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot on yksi nostalgisimmista kirjallisista teoksista. Kyllä, se on sarjakuvaromaani, mutta minulle se oli iso osa ala-asteikääni - aikaa, jolloin en lukenut kirjoja tai, pitkään, edes osannut lukea. Muistan ahmineeni kyseisen sarjakuvaromaanin läpi yhdeltä istumalta useita kertoja ja edelleen, paljon vanhempana ja kyynisempänä, pystyn muistamaan kirkkaasti yksittäisiä ruutuja tai yksityiskohtia noissa ruuduissa. Minulle ikuisessa Carl Barks vs. Don Rosa -väittelyssä on oikea vastaus. Eli, kun kerron jonottaneeni nimmareita Tuomas Holopaisen soololevyyn, jonotin nimmareita erityisesti Rosalta ja levyn lisäksi kyseiseen sarjakuvaromaaniin.

Levynä Music Inspired by the Life and Times of Scrooge on oikein mainio. Ei sellaista musiikkia, jota kuuntelisin jatkuvasti tai ilman jotakin johtoajatusta. Nyt laitoin levyn soimaan tätä blogia varten, edellisellä kerralla taisin koeajaa uusia kuulokkeitani ja niin edelleen. Tästä huolimatta levyllä on pari erittäin kaunista kappaletta - vaikka levyn biisejä ei saisi kutsua biiseiksi, koska ne ovat pikemminkin tunnelmakuvauksia ja sellaisina ne ovat erittäin onnistuneita, kunhan lähdemateriaali on hallussa - ja ne sattuvat olemaan levyn kaksi viimeistä rallia. Johanna Kurkelan tulkitsema A Lifetime of Adventure oli levyn sinkkulohkaisu ja samalla lähimpänä tavanomaista (folkki)biisiä; se on kaunis, tunnelmallinen ja Kurkelan ääni sopii siihen täydellisesti. Go Slowly Now, Sands of Time tuo tipan linssiin joka kerta, 'nuff said.

Holopaisen soololevyä on vaikea suositella, koska sitä pitäisi myydä Rosan sarjakuva-albumin kanssa. Kyllä, se toimii myös ilman sarjakuvaa, mutta vain samalla tavalla kuin soundtrack ilman leffaa - joillekin se riittää, minulle ei. Joku väittää, että soololevy olisi parasta Holopaista sitten Oncen, mutta en allekirjoita em. väitettä, mutta ei sen takia, että levyssä olisi mitään vikaa, vaan koska Nightwishin Oncen jälkeisessä materiaalissa ei ole totisesti mitään vikaa myöskään.