Avatarium - The Girl with the Raven Mask (2015)

Tykkään tehdä festareilla, mahdollisuuksien ja aikataulujen rajoissa, sitä, että menen katsomaan jotakin bändiä ilman mitään ennakkotietoja. Annan itseni yllättyä tai, usein, tylsistyä tällä tavalla. Tuskassa ollessani pidän rajana sitä, että bändin täytyy esiintyä telttalavalla, koska se kirottu Kattilahalli ei tee oikeutta millekään bändille... Vuonna 2017 juurikin Tuskan telttalavalla esiintyi yksi bändi, josta en tiennyt mitään ja koska minulla ei ollut mitään kiireellisempää samaan aikaan, päätin mennä katsomaan. Tuo bändi oli Avatarium, joka syystä tuntemattomasta oli lentänyt siihen saakka tutkani alitse, ja koska ensimmäinen biisi kuulosti mainiolta, kuuntelin toisen (mainion) rallin, sitten kolmannen, neljännen... Yhtyeen hardrokkaava doom-sävytteinen metalli kuulosti läpikotaisin oivalliselta ja yhtyeen nokkanainen Jennie-Ann Smith omasi soundin, joka sopi musiikkiin suurinpiirtein täydellisesti. Keikan jälkeen, lyhyellä googlailulla, huomasin bändin olevan Candlemassin pääjehuna parhaiten tunnettavan Leif Edlingin sivuprojekti (josta Leif näyttää lähteneen tätä nykyään) - ei mikään ihme, että sävellykset soundasivat keskivertobändin settiä paremmalta!

Ostin The Girl with the Raven Maskin varsin pian tuon keikan jälkeen ja, kuinka ollakaan, eivät biisit huonoksi siinä välillä muuttuneet, mutta kerrostalojen kokoiset riffit olivat typistyneet hiukan. Eivät paljoa, mutta hieman. Lisäksi, olen huomannut hitaampien metalligenrejen toimivan parhaiten livenä, kun katse ei voi alkaa harhailla eikä äänivallilta pääse pakoon ja on vain pakko tukehtua tai imeytyä osaksi kappaleita. Normaalioloissa, ruuhkametrossa musiikkia kuunnellen, hitaat riffit ovat vain hitaita riffejä, eivät alleen murskaavia Konstantinopolin muureja. (Vaatinee hieman selitystä, epäilen: Konstantinopolilla oli aikoinaan murtumattomina ja läpäisemättöminä pidetyt muurit, jotka olivat melkein 1000 vuotta Itä-Rooman - aka Bysantin - turva. Keskiaikaisissa kristikunnissa minkään toisen kaupunkin tai linnoituksen muurit eivät vetäneet vertojaan Konstantinopolille.) The Girl with the Raven Mask on hyvä levy, ei siitä mihinkään pääse, ja Smith laulaa upeasti, eikä Edlingin sävellyskynä osoita tällä(kään?) kertaa tylsistymisen merkkejä. Ilmeisesti levyä pidetään yhtyeen heikoimpana, mutta en osaa suhteuttaa sitä kahteen muuhun tuotokseen, koska en niitä (vielä) omista; mielestäni kiekko kuitenkin seisoo ihan riittävän hyvin omilla jaloillaan.

Mielenkiintoisinta Avatariumissa tätä nykyään on se, että Edling ei tosiaan enää ole mukana siinä. Kolmoslevy Hurricanes and Halos on tehty ilman häntä, ilmeisesti, ja se on saanut kahta ensimmäistä paremman keskiarvon ainakin Metal-Archivesissa. En vain oikein tahdo uskoa saati ymmärtää, kuinka Edlingin kaltaisen ikonisen säveltäjän (joka on tehnyt kaikki kakkoslevyn biisit) voi riisua yhtälöstä ja tehdä parempaa musiikkia - onhan se toki mahdollista, kuten vaikkapa Stratovarius on osoittanut, mutta epätodennäköistä. Pitänee ottaa tuo levy haltuun joskus, kunhan tulee midpricena vastaan.

Mistä tulikin mieleeni: tonni lähestyy. Vauhti on ollut viime vuosina melkoinen. Vähän kauhistuttaa. Missä välissä mun 500 levyn kokoelma on tuplaantunut?