Mokoma - Sydänjuuret (2010)

Muistan lukeneeni Marko Annalan haastattelua, missä hän mainitsi, että Sydänjuurten teko oli tuskaista koko bändin motivaatiopuutteen takia. Annala itse sanoi olleensa se henkilö, joka potki koko porukkaa tekemään levyn, tekemään ylipäänsä jotain. Oli syy todellisuudessa mikä tahansa, Sydänjuuret on heikko levy: se on Mokoma polvillaan, leikkimässä keskinkertaisten riffien ja heikkojen biisien kanssa. Ja tämä on sama bändi, joka oli aiemmin tehnyt Kuoleman laulukunnaat sekä on sittemmin petrannut vieläkin paremman kiekon.

Periaatteessa kaikki palaset ovat kohdillaan: Annalan lyriikat, rässipohjainen räime ja melodiset koukut. Samaan aikaan kaikki palaset ovat kuitenkin kuluneita, vaivoin tunnistettavissa ja väreiltään haalistuneita. Alkaen avaus- ja nimikkoraidasta, koko levy tuntuu Mokomalta parodioimassa Mokomaa; samat riffi- ja melodiakulut kuin aikoina parempina, mutta ilman samaa intoa ja raivoa. Kappaleet junnaavat, eivät pääse kertakaan liitoon ja levystä tulee välittömästi vaikutelma, että se on tekemällä tehty, väkisin raavittu kasaan, vaikka ketään ei oikeasti olisi huvittanut tehdä kiekkoa ja siinähän sitten ollaan, kun ei parempaakaan ole. Eivät biisit huonoja ole, jos niitä vertaa kaikkeen musiikkiin maailmassa, mutta mitään syytä levyä ei ole kuunnella, jos yhtyeen aiemmat tai myöhemmät paremmat levyt ovat tuttuja. Jopa lyriikoihin on eksynyt outoja ja suorastaan typeriä ratkaisuja, mitä ei Annalalta yleensä odottaisi: siis kuka, missään, milloinkaan, on pitänyt Hei hei heinäkuuta hyvänä nimenä biisille - vielä kun lyriikat ovat melkoisen piinallista seurattavaa? Em. ralli ei ole ainoa tapaus levyllä, jonka sanoitukset ovat alle odotusten, mutta kyllähän heinäkuun hyvästeleminen on selkein rimanalitus. Parhaimpina hetkinään levy on selkeässä paahdossa: Vääräleuan tylytys on juuri sitä, mitä Mokoma ei väärin voi tehdä, ja (rasittavista lyriikoistaan huolimatta) Sydänjuuretkin onnistuvat muutamaan ihan kelvolliseen hetkeen. Muuten on riemu melkoisen utopistinen ajatus, kun kerran niin oivallisen bändin konttaamista joutuu seuraamaan.

Ostin Sydänjuuret suunnilleen vuonna 2011 tai 2012. En muista tarkalleen, mutta missään nimessä se ei ole sen myöhemmin ollut, koska muistan ostaneeni sen paikasta, jonka lähellä noina aikoina asuin. Muistan tämän, koska säästin levyn hintalaput: etukannen oikeassa ylänurkassa on tavanomainen Anttilan 19.95€ hinnaksi ilmoittava puna-valkoinen tarra, mutta välittömästi sen alla on vihreä, hutaisten paikalleen isketty vihreä hintalappu, joka kertoo hinnaksi 2.99€. Haluan nyt huomauttaa, että korkeintaan kaksi vuotta vanha levy on yleensä midprice-hintainen, siellä kahdeksan euron paikkeilla, mutta jostain syystä nykymuotoisen Mokoman heikoin levy oli pilkkahintaan. Pilkka on oikea sana: ostaessani levy oli vielä suhteellisen tuore tapaus ja en voi olla katsomatta vihreää hintalappua ja irvistämättä kaupanpitäjän ivalle, alistuneelle epätoivolle, että eihän tätä kukaan muuten osta. Ja, myönnän, en olisi ostanut, jos levy olisi maksanut vitosen.