torstai 6. huhtikuuta 2017

Norther - Circle Regenerated (2011)

Kun sanoin, että Norther on köyhän miehen Children of Bodom, en sanonut sitä toiveena, että kunpa norttimiehetkin sukeltaisivat täydellisen yhdentekevien biisien suohon ja kahlaisivat siellä itsensä kuoliaaksi. Niin he kuitenkin tekivät ja täysin turhaa Nää seuraa, jos mahdollista, vieläkin turhempi Circle Regenerated. Onhan tämä sellaista kuolleen hevosen pieksemistä, mutta taivas varjele, mistä aloittaa!

Noh, siis. Ainoa isompi muutos on se, että yhtyeen pitkäaikainen solisti Petri Lindroos lähti bändistä aikataulukonfliktien takia. Ihan ymmärrettävä ratkaisu, koska uusi miekkonen, Aleksi Sihvonen, on teknisesti parempi tulkitsija. Sääli, että hän ei pysty pelastamaan paskoja biisejä kelvollisella möykällään, mutta kun positiivisen kautta pitäisi mennä... Siinäpä ne muutokset, koska loput levystä kuulostaa samalta kuin N, mutta - uskoo ken tahtoo - vieläkin ideaköyhemmältä. Biisit alkavat, kestävät aikansa (yleensä eivät kovin kauaa) ja loppuvat jättämättä ainuttakaan muistikuvaa. Mitä näin toivottamasta kiekosta pitäisi sanoa, oikeasti?

Children of Bodom teki kaksi huonoa levyä parempien (ainakin suhteellisesti parempien) välissä, mutta Norther ei koskaan kavunnut laaduttomuuden kuopastaan ylös. Yhtye lopetti pian Circle Regeneratedin jälkeen ja, tavallaan, huokaisen helpoituksesta, koska näin huonojen levyjen jälkeen ylös kapuaminen olisi ollut herkuleellinen urotyö. Silti en voi olla olematta surullinen, koska Northerissa oli lupausta ja yhtyeen onnistui kuitenkin tehdä yksi hyvä levy ja pari kelvollista - valitettavasti jälkimaku yhtyeen koko diskografiasta on paskainen, kiitos todella heikon lopetuksen. Aina voi jossitella, mutta tahtoisin kuvitella, että Northerilla olisi ollut paukkuja tehdä toinen Mirror of Madnessin tasoinen levy, mutta veri veti yksinkertaisempien rallien joukkoon ja yksinkertaisuus toi mukanaan tylsät hokemakoukut ja huonot levykokonaisuudet. Eniten sääliksi käy Sihvosta, sillä (kuten sanottua) hänen tulkinnallaan voisi pärjätä parempien kappaleiden kanssa ihan kelvollisesti, mutta eipä näytä hänen solistiuransa lähteneen mihinkään Circle Regeneratedin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti