keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Keep of Kalessin - Epistemology (2014)

Tätäpä ei ole moni kuullut, epäilen. Keep of Kalessin menetti maineensa, solistinsa ja Nuclear Blastin pian edellisen, varsin oivallisen Reptilian-levyn ja siltä lohkaistun The Dragontower -euroviisukandidaatin jälkeen. Se oli ehdottoman epäreilua, koska levy oli oikeasti ihan hyvä, varsin monipuolinen ja laadukkaasti toteutettu tuotos. Kyllä, kaikki kaupallisuus on black metal -piireissä samalla tavalla kauhistus kuin insesti on Alabaman ulkopuolella eikä ole mitään kaupallisempaa kuin Euroviisut - puritanistien reaktio on siis ymmärrettävä, vaikka onkin kohtuuton, kun ottaa kokonaiskuvan huomioon. Oli tapahtunut reilua (eli ei), lopputuloksena oli kenkä takamuksessa ja pienemmälle lafkalle siirtyminen. Yllättäen bändi ei värvännyt uutta solistia lähteneen Thebonin tilalle, vaan mikrofonin omi yhtyeen primus motor ja julmetun riffikäden omaava Obsidian Claw. Triokokoonpanona toimivan Keep of Kalessinin ensimmäinen (ja kirjoitushetkellä ainoa) kokopitkä on Epistemology.

Epistemology on hyvä levy, jälleen. Se ei ole erinomainen ja monet sen kappaleista tarvitsisivat melko rankka pätkimistä, mutta siitä huolimatta kyseessä on kohteluaan parempi kiekko. Vaikka tätä ei pitäisi yllätyksenä, Obsidian Claw'n laululahjat tulevat takuulla puun takaa kaikille: miehellä on röörit kunnossa, ja niin rääkynät kuin puhtaat laulut lähtevät laadukkaasti. Lisäksi, tähän liittyen, yllätyksenä tulee monille puhtaiden laulujen dominoiva asema, sillä esimerkiksi The Spiritual Relief taitaa mennä yksinomaan puhtaasti hoilotellen ja se on sentään levyn ensimmäinen varsinainen biisi ja vain muutaman sekunnin alle kymmenminuuttinen. Musiikillinen ilmaisu ei ole paljoa muuttunut Reptilianista, mitä nyt ehkä hitusen enemmän black metalisempaan suuntaan... kunhan sivuuttaa puhtaat laulut. Blastit, riipivät riffit ja raaka äänimaailma ovat, edelleen/jälleen levyn ilme, ja jos levyn kannessa ei olisi "sen Euroviisu-bändin" nimi, uskoisin useampien puristien antavan levylle reilun mahdollisuuden.

Samalla on sanottava, että ei, Epistemology ei ole erinomainen levy. Se on hyvä. Kouluarvosanalla seiskaplus. Jos black-peräinen, mammuttitautinen ja mahtipontinen äärimetalli kuulostaa hyvältä idealta - eli jos kaipaat syvyyttä Dimmu Borgiriisi - Epistemology kannattaa ottaa haltuun, kunhan vain muistaa pitää odotukset reiluna ja mielen avoimena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti