Twisted Sister - You Can't Stop Rock 'n' Roll (1983) & AC/DC - Let There Be Rock (1977)

Joskus pitää hankkia yllätyksettömiä levyjä, jotka eivät taatusti petä. Äskettäin olen ostanut kaksikin sellaista: AC/DC:n Let There Be Rock sekä Twisted Sisterin You Can’t Stop Rock ’n’ Roll, joita yhdistävät muutkin asiat kuin niin ennakoitavuus: molemmat ovat yhtyeidensä liian usein sivuutettuja, alkupään tuotannon helmiä.

Let There Be Rock saattaa olla paras omistamani Bon Scott -aikainen AC/DC-levy. Se on suoraviivainen, se on hävyttömän tarttuva, se on yksinkertaisesti rock. Bon Scott -aikaiset levyt ovat hieman silppua, koska joillakin levyillä – mieleeni tulee etenkin Dirty Deeds Done Dirt Cheap – on kohtuuttoman paljon filleripaskaa. Let There Be Rock, kuitenkin, on silkkaa AC/DC-timantti alusta loppuun. Levyn helmi on tietenkin nimikkobiisi, Let There Be Rock, joka summaa oikeastaan kaiken sen, mitä rock ja sen jatkeena AC/DC minulle edustavat; lisäksi sen sanoitukset ovat jo yksin parempaa kuin kaikki Brian Johnson -aikainen sanasalaatti yhteensä.

Twisted Sister, sen sijaan, ei ole aivan yhtä ennakoitava bändi, kiitos bändin lyhyen ja vaihtelevatasoisen levytysuran. Kaikki tietävät, että Stay Hungry on paras ja tunnistettavin Twisted Sister -kiekko – minulle se on myös definitiivinen kasarihevilevy, kiitos yksinkertaisten ja puhkitoistettujen hittien. Liian harva kuitenkaan on kuunnellut taloudellista läpimurtoa edeltäneitä levyjä, ja erityisesti You Can’t Stop Rock ’n’ Roll on jäänyt turhan vahvasti paitsioon. Minulle se on, kuitenkin, yhtyeen toiseksi paras levykokonaisuus, jolle mahtuu yhtyeen parhaita yksittäisiä biisejä – etenkin The Kids Are Back taitaa olla likipitäen täydellinen rokkiheviveisu, eikä esim. Like a Knife in the Backissä ole myöskään mitään vikaa. Levyn suurin heikkous on sen tasapaksuus, sillä kaikki biisit ovat enemmän tai vähemmän variantteja samasta arkkityypistä, mutta väliäkö tuolla, kun lopputuloksena on näin loistavia ralleja?

Ostan edelleen levyjä, joista en tiedä ennakkoon, millaisia ne tarkalleen ovat ja yllätyn tai petyn (eikö pettyminen ole vain negatiivista yllättymistä?) ensikuuntelulla, mutta halusin muistuttaa itseäni perusasioista kahden peruslevyn myötä. Molemmat tähän tekstiin upottamani levyt ovat myös sen verran tavanomaisia, että niistä ei ole riittävästi sanottavaa omiin teksteihin, mikä selittää tämän yhteiskäsittelyn. Joka tapauksessa, hankkikaa välillä hankkimatta jääneitä peruspilareita levykokoelmaan, sillä ne ovat kivijalka, jonka päälle oudommat hankinnat on hyvä rakentaa.