Ghost Brigadea tuntemattomille bändin soundia voisi kuvailla Katatonian ja Insomniumin välimalliksi: toisaalta etenkin riffittelyn tyylissä ja sen yhdistämisessä örinään on melkoisesti insomnium-tyylistä melankoliaa, mutta koska vähäeleiset puhtaat laulut ja akustiset tunnelmoinnit ovat niin merkittäviä siivuja kokonaisuutta, Katatonia-rinnastus tulee mieleen välittömästi. Bändin genrerunkkausmääritelmä Metal-Archives.comissa kertoo paljon soundin vaikeasta kuvaamisesta: melodic death/doom metal, depressive rock, post-metal. Eli Insomniumia veivaamassa Katatoniaa tai Katatoniaa rönsyilemässä Insomniumin tontille tai jotain aivan muuta. Yhtä kaikki: tyyli on hyvä, vähäeleinen ja rankka olematta alleviivatun korostetusti kumpaakaan. Biisit ovat pitkiä ja hidasliikkeisiä olematta tylsiä - sanoin paremmalle puoliskolle ensikuuntelun aikana toisen biisin (Clawmasterin) loppuessa, että olipahan muuten perkeleen hyvä biisi. Eikä loppulevy heikkene, vaan esimerkiksi kuin huomaamatta melkein yhdeksän minuuttia kestävä Breakwater lähentelee jo neroutta.
Tunnin kesto on siinä ja siinä, että onko se liikaa, mutta en kyllä keksi äkkiseltään ainuttakaan biisiä, jonka tohtisin kokonaisuudesta viipaloida pois. UFNLDU on yksinkertaisesti hyvä levy - ei ehkä mestariteos, mutta ei kovin kaukanakaan. Ainoa isompi nurinani liittyy solisti Manne Ikosen puhtaiden laulujen laatuun: ne kyllä sopivat soundiin, mutta ääni vaikuttaa sen verran koulimattomalta, että voin vain spekuloida kuinka laulutunneilla käyminen olisi petrannut tulkintaa entisestään. Tämäkin on varsin pieni miinus, koska laulu ei kertaakaan tunnu riittämättömältä - jos se nyt ei ole optimaalista, ei se tee siitä väistämättä huonoa. Lyriikoihin kun saisi vielä lisää sitä Insomniumilla loistavaa runollisuutta, niin ai että. Seuraavaksi tarvitsen hyllyyni ainakin Isolation Songsin sekä, aikanaan, viimeiseksi (?) jääneen IV - One With the Stormin. Ja miksei myös esikoisen, Guided by Firen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti