Kuten varmaankin on käynyt selväksi blogistani, minulle
vanhan koulukunnan death metal on, onnistuessaan, yksi parhaita metalligenrejä
powerin ja rässin ohella. Obituary, Six Feet Under, Deicide, Death… great shit.
Lisäksi olen tainnut ääneenkin ihastella Gorefestin rumpali Ed Warbyn
työskentelyä Gorefestin lisäksi myös Ayreonissa. Samaten olen monesti
kommentoinut, että historia-aiheiset lyriikat ovat riskipeliä kaltaiselleni
historiafriikille, mutta ymmärrettävästi Korkeajännitys-tasoiset historialliset
kuvaukset ovat varsin houkuttelevia gimmickejä bändeille.
Miksi siis en pidä Hail of Bulletsista? Kaikki palikat ovat
kohdillaan: musiikki on ammattitaitoista, sopivan vanhahtavaa döödistä;
instrumentit ovat hallussa, erityisesti Warbylla ja solisti Martin Van
Drunenilla; lyriikatkin ovat historia, vähemmän yllättäen toista maailmansotaa.
Pelkällä järjellä ajateltuna homman pitäisi olla selvää pässin lihaa (onko
joskus erehdytty teurastamaan humalaisia pässejä, vai mistä tuo sanonta edes
tulee?), mutta kun ei ole. … Of Frost
and War on komeasta nimestään ja nimekkäistä muusikoistaan huolimatta melko
hengetön teos. Se on soittelua: hyvää soittelua, mutta vain soittelua. Levyä
kuunnellessa tulee olo, että bändi sen taustalla pystyisi paljon parempaan,
mutta ei saa sitä itsestään irti.
Kenties suurin ongelma on siitä, että … Of Frost and War ei anna mitään uutta. Se on sitä samaa, mitä
bändin jäsenistö on jo aiemmin tehnyt: Gorefest, Asphyx, Pestilence ja
kumppanit ovat jo soittaneet vastaavia kappaleita, rakentaneet (lyriikoita
lukuun ottamatta) samoista palikoista samanlaisia paketteja. Levyn
kritisoiminen tavanomaiseksi saattaa tuntua epäreilulta ja tarpeettomalta – liikutaanhan
kuitenkin Warbyn ja Van Drunenin mukavuusalueen ytimessä – mutta silti toiveeni
levyä kohtaan olivat korkeammalla. Yksipuolinen döödisjyystö on pahimmillaan
todella tympeää kuultavaa, ja vaikka …
Of Frost and War ei jokaiseen sudenkuoppaan kompastukaan, se jättää silti
suuhuni kuivan maun. Eikö tämä leipä ole jo jäystetty moneen kertaan? Eihän tässä ole enää makua jäljellä, pelkkää aiempien ruokailukertojen limaa, sekin kuivuneena...
Miksi siis vaivautua? No, maailmassa ei ole koskaan liikaa
ammattitaitoista vanhan koulukunnan döödistä, ja kyllähän Ordered Eastwardin ja Advancing
Once Moren kaltaiset rallit saavat jalan tamppaamaan lattiaa. Jos
lyriikkagimmick riisutaan, Hail of Bulletsilla ei ole omaa persoonaa, samaa
tuttua pyörittelyä, jonka Obituary ja Gorefest ovat tehneet jo aiemmin
paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti