Lordi - To Beast or Not to Beast (2013)

Lordi ei ole huono bändi, vaikka sen levyt yhden nimeltämainitsemattoman hitin jälkeen eivät olleetkaan kovin kummoisia. Yhtyeen ensimmäinen levy, ensimmäisen kahden hitin kotilevy Get Heavy on edelleen varsin laadukas hard rock- / metallilevy, kunhan euroviisubändimaineen ja yhtyeen lapsellisen estetiikan ohi pääsee. Sen Yhden Hitin jälkeisistä levyistä jokainen on ollut (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) samalla mutta eri tavalla huono: Deadache oli menestysdarralevy, Babez for Breakfast paniikinomaista damagecontrolia ja To Beast or Not to Beast syntyi Monsterimies-dokkarin kuvaamien vaikeuksien keskellä. Menemättä sen syvemmälle Mr. Lordin sekä bändin ongelmiin - katsokaa dokkari jos kiinnostaa - mutta rumpali Otusin (Tonmi Lillman) kuolema ei ollut ainoa vastoinkäyminen. Lordin bilehevi ja -rokki elää ja kuolee leppoisuutensa myötä (kuka oikeasti ottaa tosissaan biisejä I Luv Ugly tai Candy for the Cannibal?), ja jos ja kun meno bändissä ei ollut sävellystyön aikoihin kovin leppoisaa, musiikki ja, täten, sen kuuntelukokemus kärsii.

To Beast or Not to Beast ei ole hauska saati hyvä levy. Sillä on muutama ihan kelvollinen ralli, yksi hyvä ja liikaa turhaa paskaa, jotka toistavat kaikkia väsyneimpiä Lordi-trooppeja ja jos on kuullut jonkin aiemmista ja kiinnostavammista levyistä, tietää suunnilleen mitä luvassa on. Se hyvä biisi, Horrifiction, ei ollut levyn sinkkulohkaisu, koska ilmeisesti tylsä ja junnaava The Riff sopii paremmin radiorallatteluun kuin itsetietoisempi ja ovelampi biisi. Ne pari muuta muita parempaa biisiä, nimihirviö We're Not Bad for the Kids (We're Worse) sekä sopivan terapeuttinen Sincerely with Love - loput ovatkin sitten lähempänä The Riffiä tai, taivas varjele kuinka tylsä voikaan biisi olla, Something Wicked This Way Comesia.

Ongelma levyllä on se, että se ei ole hyvä, joo, mutta myös koska se kuulostaa liikaa samalta mutta huonommalta kuin vanhemmat levyt. Uudistumisen ja fanien karkoittamisen välinen balanssi on vaikea löytää ja vaikka Lordi siinä myöhemmin onnistuikin, vuonna 2013 askelia uudistumisen suuntaan ei oltu vielä otettu. Ikään kuin Mr. Lordi ja bändi olisi toivonut, että kyllä me uusi Hard Rock Hallelujah tai edes Would You Love a Monsterman? saadaan aikaan, kunhan vain pyöritellään riittävän pitkään samoja ideoita kuin aina aiemminkin. Maailma muuttuu, musiikin pitäisi muuttua mukana; jos huokaillaan yksistään menneisyyden perään, päädytään luovuuden degeneraatioon. Eipä sen enempää nykyisestä retrometallibuumista.