ReVamp - Wild Card (2013)

Juu juu, tiedetään, on kulunut liian pitkään edellisestä blogitekstistä, mutta kun kiireet ovat tällä tasolla, jostain on karsittava. Pahoitteluni siitä, jos joku moista kaipaa; puolustuksekseni sanon vain, että käsikirjoituksen viimeisteleminen kirjaksi vie aikaa, jaksamista ja kaikkia muitakin inhimillisiä resursseja.

Anteeksipyytelyt vittuun, sillä kirjoitanpa jotakin ReVampin kakkoslevystä Wild Cardista. ReVamp oli Floor Jansenin uusi projekti, joka syntyi After Foreverin kuoppaamisen (n. 2008) ja Jansenin burnoutin jälkeen. Proggiksen eka levy, nimeltään ytimekkäästi ReVamp on jäänyt tsekkaamatta, mitä nyt kerran taisin taustalla Youtubesta/Spotifysta kuunnella, eikä kiekko vakuuttanut musiikillisilla ansioillaan. Wild Card, puolestaan, onkin kiinnostavampi tapaus, kiitos Jansenin jo ennestäänkin monipuolistuneen äänen (örinää!) sekä Devin Townsendin vierailun kipaleessa Neurasthenia. Silti levy ei ole kuin keskinkertainen.

Jansen on metallimusiikin kovimpia nykyvokalisteja ja kaikki muut mielipiteet ovat vääriä, ja hän on Wild Cardin, itseoikeutettu, kuningatar. Se, niin oudolta kuin se saattaa vaikuttaakin, on levyn suurin heikkous: biisit eivät jaksa seisoa omilla jaloillaan, vaan ne ovat pikemminkin vain ääriviivoja Jansenin revittelylle - tästä johtuen levy on valitettavan heikko ja nopeasti unohdettu. Otetaan esimerkiksi kakkosbiisi The Limbic System, joka on sellaista vokaalipornoa Jansenin osalta, että oksat, kävyt ja kaikki muutkin puista pudonneet perkeleet helvettiin, mutta kuka muistaa mitään em. biisin riffistä seuraavan biisin alettua? Sama pätee koko levyä: kiekolta on helppo muistaa Jansenin parhaat revittelyt, jotka toisinaan lipsahtelevat ylitulkinnan puolelle, mutta levykokonaisuutena se ei ole mitään iki- tai edes hetkimuistettavaa. Minulle levyn tutuin biisi on nimikkoralli Wild Card, jonka kuulin syystä X ensimmäiseksi (se ei ole, tietääkseni, sinkku- tai musavideobiisi) ja muistan kuunnelleeni sitä yhdessä välissä melkein pakkomielteen omaisesti, ihan vain pällistelläkseni Jansenin huikeaa tulkintaa; jos patistaisin ohikulkijan sisäistämään levyn vain yhden biisin kautta, olisi se, loogisesti, nimikkobiisi.

Haluaisin pitää levystä enemmän, koska Jansen vain on niin hyvä ja tavallaan ymmärrän, että hänen ympärilleen rakennetaan tällä tavalla bändi, mutta biisit vain eivät ole niin hyviä. (Haluaisin laittaa ALL-CAPS RAGELLA tuon lausunnon, mutta ACR on yksi ensimmäisistä typeryyden merkeistä internetissä.) Kyllähän kiekon aina silloin tällöin jaksaa kuunnella läpi, ihan vain todistaakseen näin hienoa laulutyöskentelyä, mutta ei se oikeasti ole mitään keskikastia parempaa tarjottavaa.