Cannibal Corpse - Vile (1996)

Minun pitäisi kehittää sapluuna geneerisen death metalin arvostelemiselle - samanlainen leikkaa-liimaa-metodi, jolla valtaosa kirjailioista (Reijo Mäki, Ilkka Remes...) hankkii leipänsä. Alussa olisi toteamus, että tällä kertaa käsitellään suffocationmaista teknistä death metalia gore-sanoituksin. Kovin nopeaa ja vihaista musiikkia; joukossa muutama hitaampi veisu. Taitavia soittajiakin ovat, lyyrikoita eivät niinkään. Yksi tai kaksi kappaletta nostetaan ylös, osoitetaan niiden olevan jotenkin erilaisia kuin muut.

Ja niin edelleen.

Vile ja Cannibal Corpse siinä samalla on tämän sapluunan peruskivi. Kyllä, valtaosa nykymuotoisesta death metalista sikiää Suffocationin tuotoksista, mutta Cannibal Corpse on tunnetumpi ja pitänyt levyjensä laadun tasaisempana - koska sehän olisi kamalaa, jos joukkoon eksyisi variaatiota. Sitä death metal pahimmillaan on: monotonista jyräämistä ilman koukkuja tai vaihteluita. Vile on malliesimerkki tästä(kin). 

Jos levystä jotain tarkempaa pitää sanoa, mainittakoon, että se on Cannibal Corpsen ensimmäinen levy uuden solistin, George "Corpsegrinder" Fischerin kanssa - tästä syystä Vilea pidetään välilevynä. On totta, että edeltävä levy The Bleeding on klassikon asemassa ja seuraavat kaksi tuotosta (Gallery of Suicide ja Bloodthrist) omaavat "unohdettujen mestariteosten" leiman, mutta tämä on niin kovin suhteellista. Punctured Wound Massacren kaltaiset idioottimaisuudet (alle kaksi minuuttia pitkä biisi, joka tuntuu koostuvan neljästä sanasta - stab, hack, slash, kill) tekevät levystä minulle huonon - tai ainakin heikon - kuuntelukokemuksen; toivon toistuvasti kuuntelevani vaikka Tomb of the Mutilatedia tai Killia.

Jos Motörheadin soundi on tunnistettavissa ensimmäisten sekuntien aikana, niin on kyllä Cannibal Corpsenkin - jos se ei ole tuttu, häpeä, häpeä! Minulle Vile oli ensimmäinen Cannibal Corpsen levy ja se on jäänyt vähiten... eh, läheiseksi. Kahta muuta omistamaani olen kuunnellut enemmän, ja Vile on eksynyt soittimeeni huonona esimerkkinä death metalista. Sinänsä, jos ihan totta puhutaan, Corpsegrinderin ääni on parempi kuin Barnesin, ja yhtyeen soitto kulkee hyvin - riffitkin ovat ihan päteviä - mutta kokonaisuus on vain niin yksiulotteinen, että levy ei tee vaikutusta.