Maple Cross - Heimo (2007)

Maple Crossista puhutaan suomalaisen rässin uraauurtajan, koska bändi teki yhden levyn 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Pioneeri mikä pioneeri, mutta kun yhtyeen vuoden 2003 paluulevyä, The Next Chapteria kuuntelee, pioneeristatus tuntuu melko epäreilusti ansaitulta: levy on tylsä, yksiuloitteinen ja yhtä nerokasta riffiä lukuun ottamatta täysin yhdentekevä. Kolmoslevy Heimo on kuitenkin roppakaupalla edeltäjäänsä hienosyisempi tekele, koska nyt levylle on eksynyt aitoa variaatiota, kuten rokkaava Smell of Fear tai pohdiskeleva Subconscious Delusion of Reality. Vielä kun musiikki olisi hyvää, niin tässähän olisi oivallinen levy... vaan kun ei.

Heimo kertoo Maple Crossin solistin Marco R.J:n isoisästä, Heimosta, ja erityisesti hänen kokemuksisstaan talvi- ja jatkosodassa. Idea on hyvä, sillä omakohtaisista tarinoista voisi saada koskettavaa, syväluotaavaa ja kaikinpuolin erinomaista musiikkia ja sanoituksia. Valitettavasti, kuten aiemmin tulikin sanottua, musiikillisesti Heimo on kelvollinen mutta unohdettava: se ei tee mitään osa-aluetta erityisen hyvin, vaikka ei missään kohdin omiin kengännauhoihinsa kompastukaan. Lyriikat, puolestaan, ovat enemmän kuin vähän ontuvia: niistä kuulee, että Marco R.J. on kirjoittanut sanoituksia sanasta sanaan isoisänsä tarinoista, joita hän on kuunnellut tippa linssissä, mutta tunteellisuus ei välity kuulijalle toteavan ja yksioikoisen lyriikan takia. Sen, että Heimo oli sodan alkaessa nuori mies, voi ilmaista muutenkin kuin rakentamalle kertosäkeen "I am just a young man, 24" -säkeen ympärille. Erityisesti 24 Hours omaa täysin sietämättömän kertosäkeen, missä hoetaan aivan liikaa, kuinka vuorokaudessa tapahtuu sitä (mitä, se jää selvittämättä) ja kuinka he (ketkä, jää selvittämättä) murtuvat. Ja siinä muuten kuluu 24 tuntia, 24 tuntia liikaa, jos jäi epäselväksi.

Haluaisin pitää Heimosta, koska se on pienen bändin intohimolla tekemä levy, eikä sen lyriikka ole Death Metal Finlandin kaltaista ällöpatriotismia tai Sabatonin kaltaista rahastusta. Heimosta kuulee, että Marco R.J. on halunnut tehdä kunnianosoituksen isoisälleen ja samalla muille veteraaneille; samalla levystä kuulee, että levy on tekijöilleen - etenkin Marco R.J:lle tärkeä, sillä keskinkertaisiinkin kappaleisiin on ladattu enemmän tunnetta kuin keskiverrolle Sabatonin levylle. Tahtoisin kertoa, kuinka Heimo on unohdettu mestariteos, joka ansaitsee kuulijansa kautta maailman, mutta se ei olisi totta.

Fakta on, että hyvistä ideoistaan ja intohimostaan huolimatta Heimon kappaleet ovat parhaillaankin korkeintaan parempaa keskikastia, yleensä vain keskinkertaisia, ja jotkin kappaleet junnaavat aivan liikaa. Journey of a Wolf on ehdottomasti levyn parhaiten onnistunut biisi, ja vaikka se ei annakaan reilua kuvaa koko levystä, suosittelen tsekkaamaan sen ja jos se ei nappaa, rahat voi käyttää johonkin toiseenkiin kohteeseen.