Stam1na - Viimeinen Atlantis (2010)

Joo, on taas venähtänyt tekstien väli - minkäs teet, kun ei kotona ehdi kuin nukkua. No, onneksi tämä blogi ei ole niin pakottavan kiireellinen urakka, kunhan omaksi huviksi kirjoittelen. Silti, jos joku näitä tekstejä odottelee, olen pahoillani tavallista hitusen pidemmästä odottelusta.

Olen usein sanonut, että Stam1na tuskin tulee koskaan tekemään Uudet kymmenen käskyt -levyä parempaa kokopitkää. Moinen temppu vaatisi ihmeitä, sen verran timanttinen levy UKK on. Mutta jos joku jo ilmestynyt levy voi tuota levyä haastaa, se on Viimeinen Atlantis. Ei epäilystäkään: tämä tässä olisi melkein minkä tahansa muun bändin paras levy ilman ainuttakaan heikkoa biisiä ja timanttisella tarinalla, tietenkään äärettömän tärkeää kantaaottavuutta unohtamatta. Joidenkin mielestä ekotiedostavat sanoitukset saattavat tuntua saarnaavilta, mutta Hyrden tyylitajulla ja sananväänntelyllä muussa tapauksessa tekotaiteellisista tylytyksistä tulee todella tuimaa lyriikkaa.

Viimeisen Atlantiksen tarina kertoo nyky-yhteiskunnan hajoamisesta ekokatastrofin äärellä ja syistä, jotka siihen johtivat. Pakkolasku, etenkin, iskee julmatarkkoja huomioita nykymenostamme ja hyperkapitalismin itsetuhoisuudesta. Jäteputkiaivot, Elämän tarkoitus sekä kenties levyn riipaisevin ralli, Viestintuoja, ovat niin häkellyttävän hienoja näytteitä älykästä metallimusiikkia, että kyllä tämän rinnalla tusinapaskaa suoltavat kusipäät saavat luvan hävetä. Sanoitusten painava yhteiskunnalliset huomiot ovat osuvia ja niistä johtuva apokalyptinen jätemyllypainajainen on pisteliäämpi, kun huomiot yhteiskunnasta kolahtavat liian lähelle omaa elämää ja omia (eittämättä kestämättömiä) kulutustottumuksia ja... Fun stuff, eh? Jos tämä kuvaus vaikuttaa ärsyttävältä, kenties saat Stam1na-annoksesi muualta.

Kappalemateriaali on parasta Stam1naa sitä yhtä levyä lukuun ottamatta. Jo mainitut rallit yhdistettynä bläkkistä joukkoon sekoittavaan Eloonjääneeseen, kiperän tunnelmalliseen Viimeiseen Atlantikseen sekä murskaavaan Maalla, merellä, ilmassa... timanttista settiä, alusta loppuun. Mitä enemmän levyä kuuntelen, sen paremmalta se kuulostaa, sen hiotummin sävelletyltä ja sovitetulta ja...

Vitut.

Kyllä mä aion sen sanoa. Haistakaa paska, jos väitätte paskanjauhajaksi.

Viimeinen Atlantis on Stam1nan paras levy. On se. Jo pelkästään sen takia, että kuuntelen sitä nykyään auliimmin kuin UKK:ta, ja täysin ilman nostalgialaseja. Jonakin toisena päivänä saatan sanoa toisin, mutta nyt, 18.1.2017, vannon Viimeisen Atlantiksen nimeen.