Therion - Sitra Ahra (2010)

Therion on outo otus. Se aloitti uransa death metal -bändinä, joka neljän levyn aikana lipsui hitusen sinfonisempaan suuntaan, kunnes lopullinen irtiotto tapahtui viidennellä lätyllä, Thelillä, hylkäsi kuolometallin tyystin. Yhtyeen yhdistelmä klassista musiikkia ja kuorolaulua - joka oli Theli-aikoihin ainoa vokalisointikeino, sikäli en ole pahasti pihalla (mikä ei olisi uutta) - on mielestäni edelleen melkoisen uniikki. Yleisesti yhtyeen parhaina levyinä pidetään vuoden 2004 albumikaksikko Lemuria / Sirius B, joita olen metsästänyt melkein kymmenen vuotta, mutta ilman säädylliseen hintaluokkaan osuvia kopiota. Sen sijaan tyydyin kerran poimimaan yhtyeen myöhemmän kiekon, Sitra Ahran, ihan sillä perusteella, että se oli halpa ja en ollut koskaan tajunnut bändiä ja mitäpä väliä, levy kuin levy...

Sitra Ahra ei ole hyvä levy, sanotaan se nyt jo näin kättelyssä. Se rönsyilee kaikkiin mahdollisiin suuntiin luomatta kunnollista koheesiota. Hetkittäin rokkaillaan, sitten rämistellään, sen jälkeen tunnelmoidaan ja lopulta hamuillaan okkultismin hämärissä vesissä. Levystä ei saa mitään otetta ja vaikka saisikin, kappalemateriaali on helvetillisen heikkoa, turhaa pyörittelyä. Siis eihän joku Land of Canaan mene mihinkään, vaikka se kestää kymmenisen minuuttia. Tämä kuvaa koko levyä, joka A) kestää ihan liian pitkään ja B) ei mene mihinkään, vaikka kovasti yrittääkin.

Syy tälle on selvä, jos jostakin joskus kuulemani/lukemani huhu pitää paikkansa: Sitra Ahra on Gothic Kabbalah -sessioista ylijääneiden rallien hautausmaa. Siltä se ainakin kuulostaa, joten puhtaasti tältä perusteelta olen valmis uskomaan väitettä, jonka totuuspohjasta en tiedä mitään. Olen siis melkoisesti kuten maailman vaikutusvaltaisin mies - sillä erolla, tosin, että minä myönnän tietämättömyyteni (ja laiskuuteni selvittää huomion taustoja). Rasistinen appelsiini ei moista nöyryytystä tee, koskaan. Se siitä politiikasta. Veikkaan, että laiskuuteni on jaettu myös Therionin leirissä, koska Sitra Ahra on niin täydellisen tarpeeton levy, että en jaksa uskoa kenenkään tosissaan yrittäneen sen kanssa. Hankin sittemmin (liian myöhään tähän blogiin ehtiäkseen) Gothic Kabbalahin ja se on eittämättä kiinnostavampi levy, vaikka eihän se kaiken hypen arvoinen ole mitenkään päin.

En tajua Therionin hienoutta, etenkään Sitra Ahran pohjalta. Kiekko on typerä, suomeksi sanottuna, eikä se tehnyt minusta pisaraakaan vastaanottavaisempaa klassisen musiikin ja metallin yhdistelemiselle. Onneksi olen viisastunut sittemmin ja esimerkiksi Trans-Siberian Orchestra uppoaa... no ei kybällä, mutta ainakin kasilla, juunou? Pitäisi varmaan hankkia ne kaikkein kehutuimmat levyt ja näin aionkin tehdä, kunhan vain joskus tulisivat kunnon hintaan (eli noin kymppiin kipale) vastaan. Pitäisi varmaan tilata netistä, mutta kun ei huvittaisi - koko nettitilailu pilaa levykeräilyn, mielestäni, kun mitä vaan saa milloin vaan, ainakin näin suunnilleen, periaatteessa. Vuosikausien hakuilu kaiken maailman divareissa sekä, tietenkin, levykaupoissa ja pari henkilökohtaista konkurssia ovat ainoa oikea keräilijän tie.