Minulle Avantasia on aina se bändi, jota varten Tobias Sammet tekee musiikkia. Mitä enemmän olen Avantasiaan tykästynyt, sitä enemmän olen kokenut tarvetta paneutua myös Edguyn tuotantoon ja olen löytänyt joitakin hyviä, ajoittain erinomaisia levyjä - mutta vasta myöhemmin, aivan viime kuukausina. Vuoden 2004 Hellfire Club on kuuntelemistani levyistä ehdottomasti paras, mutta Mandrake ei myöskään ole hassumpi tuotos. Nämä levyt olen kuitenkin hankkinut sen jälkeen, kun olen blogissa ohittanut niiden ilmestymisvuodet, joten täysveriset käsittelyt jäävät tältä erää. Sen sijaan Age of the Jokerin olen ostanut jo tovi sitten ja se oli oikeastaan syy, miksi Edguyta pitkään kaihdoinkin.Ensinnäkin, Age of the Joker on sävellyksellisesti heikkoa matksua. Tämä on ensimmäinen, toinen ja kolmas tärkeimmistä huomioistani levystä. Sillä, että levyn tyyli ei ole tuplabasaripoweria, ei ole mitään tekemistä musiikin laadun kanssa, vaikka uskon olevani tässä monien "mutta kun powerissa pitää olla tuplia" -umpimielisten genrejäärien kanssa toista mieltä. Kyllä, Age of the Joker on rokkaavampi levy kuin ne, joilla yhtye maineensa teki, mutta se ei ole lähtökohtaisesti puutos tai vahvuus, pelkästään ominaisuus vailla arvolatausta. Oikea ongelma on kappalemateriaalin laatu, ja siinä juurikin Sammet kompastuu: Age of the Joker on tylsä levy täynnä tylsiä biisejä, jotka eivät mene mihinkään eivätkä tarjoa mitään ainutkertaista kuulijalle.
Ajoittain levy naurattaa, kyllä, mutta siinäpä se. Robin Hoodissa on ihan hauskaa sanailua, samoin Two out of Sevenissä. Biiseinä ne ovat ylipitkiä ja tympeitä - etenkin sinkkulohkaisu Robin Hood olisi voinut hyvinkin olla melkein puolet lyhyempi. Mainitut ovat, uskoo ken tahtoo, levyn parempaa tarjontaa, sillä ainakin niillä on joku pointti (vaikka tuo pointti olisikin keskinkertainen kertosäe ja muutama hassunhauska säe). Rock of Cashelissä ei ole mitään pointtia, kuten ei myöskään Faces in the Darknessissa. Behind the Gates to Midnight World on noin viisi minuuttia liian pitkä. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Jotakin - itse asiassa aika paljon - levyn tympeydestä kertoo se, että minä jätin ensikuuntelun kesken pyöreästi yhdeksänminuuttisen Behind the Gates to Midnight Worldin kohdalla. En tee mitään tällaista koskaan, sillä kokemus on osoittanut, että mielipide levystä kokee kovan kolauksen moisella hölmöilyllä. Vaatii siis melkoisen tympeää levyä, että tietoisesti rikon sääntöäni vastaan ja Age of the Joker on riittävän tympeä. Se oli tappaa mielenkiintoni Edguyta kohtaan lopullisesti - onneksi kokeilin myöhemmin muita levyjä ja ne ovat toisessa kategoriassa tämän hutilaukauksen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti