Angel Witch - Angel Witch (1980)

Monet sanovat, että Angel Witchin esikoislevy Angel Witch on yksi parhaista NWOBHM-levyistä, jonka hienoutena on yhdistelmä NWOBHM:n kiivautta ja Black Sabbathin raskaampaa, doomimpaa tunnelmaa. Koska Angel Witch ei koskaan noussut merkittäväksi nimeksi metallikentällä, yhtyeen esikoislevyä on ollut yllättävän vaikea löytää, vaikka sitä pidetään klassikkona. No, älkää luottako liikaa klassikkostatuksen kaupalliseen potentiaaliin: arvosteluhommissa tulee jatkuvasti vastaan bändejä, joita hehkutetaan klassikkoina, mutta joita on myyty ehkä viisi kappaletta vuonna 1986 ja jotka ovat myös ihan silkkaa skeidaa.

Onneksi Angel Witch ei ole skeidaa, vaan erittäin hyvää brittiheviä. Kyllä, aina välillä tempot putoavat - vaikkapa White Witchin C-osassa - mutta koko doom-vaikutus on, ainakin esikoisella, varsin pinnallinen. Se ei tee levystä huonoa - kaikkea muuta - mutta doom-rummun (hidas) paukutus oli merkittävä yksittäinen tekijä, joka sai minut poimimaan kiekon talteen. Mainittu White Witch kulkee C-osaansa lukuun ottamatta turvallisella ja NWOBHM:n suosimalla laukalla, joten se siitä merkittävästä erilaisuudesta. Levyn vahvuutena on se, että sen biisit ovat paljon parempia kuin monien muiden saman aikakauden, sittemmin unohdettujen NWOBHM-pioneerien esikoislevyillä on tarjottavana. Esimerkiksi Confused on yksinkertaisesti hävyttömän tarttuva rokkimetalliralli - parempaa kuin mitä vaikkapa ensimmäisillä Saxonin levyillä on tarjottavanaan, jostakin Diamond Headista tai Tygers of Pan Tangista puhumattakaan.

Alle kolmivarttisena rykäisynä Angel Witch on hyvä, kiihkeä rypistys, joka tulee kuunneltua kuin huomaamatta loppuun. Joukkoon ei juuri heikkoja biisejä mahdu, mutta silti sen hehkuttaminen klassikkona on yliampuvaa: hyvä levy, kyllä, mutta ei häikäisevä. Mikäli bändi olisi vääntänyt lisää ja nopeammin kokopitkiä, joiden taso olisi ollut esikoisen kaltainen, kenties yhtye olisi rundaisi Saxonin sijasta jokapaikan työjuhtana. Jos Angel Witchin tragedia jokin on, niin levytysvälin venyminen viiteen vuoteen aikana jolloin kaikki muut bändit suolsivat levyjä ulos vähintään joka toinen vuosi. Ehkä biisimateriaali ei olisi kestänyt kiirehtimistä - kiirehditty Frontal Assault taitaa olla kaikkien mielestä bändin heikoin tuotos - mutta kun esikoisesta on kolmekymmentäkahdeksan vuotta, diskografian laajuuden paranisi olla enemmän kuin neljä kokopitkää. En tiedä mitä kaikkea kulissien takana on tapahtunut, mutta metallimusiikkikenttä oli sellainen, että bändeiltä vaaditaan aktiivisen keikkailun lisäksi kiireistä julkaisuaikataulua - nykyään viisi vuotta levyjen välissä on tavallisempaa kuin 1980-luvulla, mutta siltikin Angel Witchin edellinen levy on jo kuusi vuotta vanha.