Amoral - Reptile Ride (2007)

Joudun jälleen pahoittelemaan, että olen jäljessä omista aikatauluistani blogini suhteen. Työstän graduani täyttä häkää - itse asiassa istun parhaillaankin yliopiston koneella, pitämässä taukoa gradutuksesta - ja kirjoitettuani viisi tuntia tieteellisesti päteväksi tarkoitettua tekstiä, en aina ehdi/jaksa paneutua vapaa-ajan kirjoittamiseen. Etenkin, jos/kun levystä ei ole niin hirmuisesti sanottavaa.

Amoral oli punchline vitsiin Ari Koivusen liityttyä bändiin. Monet kokivat olonsa petetyksi, loukatuksikin, sillä aiemmin progea death metalia soittanut yhtye oli muuttanut tyyliään täysin, kevyemmin progeilevan melometallin suuntaan. Okei, olihan se muutos melkoinen - ja on edelleen - mutta tahtoisin kysyä mielensä pahoittaneilta trve deeth metal -jääriltä erään asian: kuuntelitteko koskaan Reptile Ridea? Kyllä, levy on progea death metalia, mutta se on jälkiviisaasti helppo nähdä "puuttuvana lenkkinä" alkuperäisen Amoralin ja "moraalittoman" (get it, a-moral, huehuehue) Koivunen-Amoralin välissä. Kappaleissa on aivan toisenlaista melodista koukkua kuin vaikkapa Torture Killerillä tai Scent of Fleshillä. Helvetti, monet biisit olisivat jenkkipoweria, jos örinät vaihtaisi puhtaaseen lauluun - siis taivas, kuunnelkaa nyt Hang Me Highn kertosäe! Ymmärtäisin täysin, jos em. Torture Killer tai Scent of Flesh olisivat räväyttäneet tiskiin puhtaasti lauletun power metal -levyn, mutta Amoralista sen tavallaan kuulee. Ehkä se on, kuten sanoinkin, jälkiviisasta, "Show Your Colors -tirkistysreiän kautta katselua", mutta kertokaa joku mikä on se suuri ero Muten ja Year of the Suckerpunchin pääriffeillä? Miksi toinen on ok ja toinen ei?

Decrowning jätti minut hieman kiikunkaakun, jonnekin diggailijan ja olkienkohauttelijan välimaastoon. Reptile Ride on parempi levy, omaan makuuni, mutta en siltikään oikein osaa sanoa juuta saati jaata pidänkö yhtyeestä edes sen Vanhoina Hyvinä Aikoina. Se on oivaltava, hyvin tehty ja tarttuva, mutta silti jotakin - se myyttinen Jokin - jää uupumaan. Kun ei lähde, ei lähde. Kenties yksi tekijä on se, että kappalemateriaali saattaa olla hiukan liian monipuolista, tilkkutäkkimäistä: muutos Mutesta Few and Far Betweeniin - jotka tosiaan tulevat levyllä peräkkäin - on melkoinen, ja en pääse yli tunteesta, että toinen näistä biiseistä (luultavasti jälkimmäinen, intronsa mitalla) ei kuuluisi levylle ollenkaan. Oli syy mikä hyvänsä, Reptile Ride on ärsyttävä levy arvioida, sillä se on hyvä muttei riittävän hyvä ansaitakseen hehkutusta. Sen kuuntelee, mutta that's it.

Juuri tätä tarkoitin sanoessani aluksi, että minulla ei juuri ole sanottavaa levystä. En pidä tällaisten "no joo, eipä tässä sen kummempaa sanottavaa" -tekstien tekemisestä, ja yritän aina löytää jonkin tavan kiertää sen. Nytkin, tätä kirjoittaessa, näen tekstin olevan liian lyhyt, ja yritän venyttää vähiä pointtejani, kunnes niiden läpi näkee väärällä tavalla. Minulta on (liian) usein loppunut sanottava kesken ja venkoilen silti. Pahoittelen sitä(kin), mutta eiköhän me tällä kertaa laiteta se allekirjoittaneen gradun piikkiin?