Ayreon - 01011001 (2007)

01011001 oli se levy, jonka kautta ymmärsin Ayreonin ja Arjen Anthony Lucassenin mielenmaiseman ja nerouden. Levy ei ollut ensikosketukseni Lucasseniin, vaan omistin The Universal Migrator -duon jo aiemmin, ja vaikka pidinkin The Universal Migrator pt. 2:sta, se ei koskaan vaatimalla vaatinut mielenkiintoani. Persaukisena opiskelijana, pitkään vatvottuani, ostin 01001011:n joululahjaksi itselleni - koulusyksy oli päättynyt, elämä oli muutenkin perseellään ja törsäsin peräti viisitoista euroa (ette uskokaan kuinka iso raha se on opintotuen varassa elävälle) yhteen levyyn. Hyvä että törsäsin, jumalauta. Ensimmäinen kuuntelukerta oli euforinen, kun uskomattoman upean solistikatraan äänet, melodiat, riffit, tunnelmat, mielikuvat... kaikki kietoutui yhteen, valtavaksi palloksi, jonka sisälle oli hyvä käpertyä. Se oli zen-hetki, ei epäilystäkään. Joululomalla minulla olikin tasan yksi levy - tai siis tuplalevy - jota kuuntelin maanisesti.

Nykyään, vaikka pidänkin 01011001:tä yhtenä hienoimmista levyistä, mitä olen koskaan kuullut, se ei silti edes mahdu kuin niukinnaukin hypoteettiseen top 10:neeni. Miksikö? Koska se on yksinkertaisesti liian pitkä. Kuten sanoin tämän kappaleen ensimmäisessä virkkeessä "yhtenä hienoimmista levyistä", yksikössä, ei monikossa. 01011001 olisi jotakuin täydellinen, jos sen tiivistäisi yhdeksi, tunnin, ehkä hieman yli mittaiseksi levyksi. Etenkin Waking Dreamsia olen pitänyt tarpeettomana tekeleenä, enkä myöskään tanssi riemusta Connect the Dotsin, Newborn Racen ja jopa The Fifth Extinction joutuisi lopullisesta versiostani pois. Levy olisi silti aivan hävyttömän pitkä pommi, mutta sellainen, jonka voisi yhdeltä istumalta kuitenkin kuunnella. Fakta on, että jos kukaan tekee sata minuuttia pitkän levykokonaisuuden, siitä voi leikata jotakin pois.

Mutta ei Age of Shadowsia, E=MC2a, The Truth Is in Hereä, River of Timea eikä etenkään, ikinä, missään tilanteessa Beneath the Wavesia. Olin kuullut Beneath the Wavesin aiemminkin, ja silloinkin leuka oli kolissut lattiaan, mutta vasta levykokonaisuuden yhteydessä palaset kolisivat uudella tavalla paikoilleen. Kun 01011001 onnistuu, se muuten onnistuu, ja voi helvetti kun se kuulostaa hyvältä.

Ja kuinka se voisikaan olla kuulostamatta hyvältä, kun solisteina levyllä on Jorn Lande, Hansi Kürsch, Floor Jansen, Steve Lee, Daniel Gildenlöw, Tom Englund, Anneke van Giersbergen? En tiedä onko missään, milloinkaan koottu yhtä huikeaa metallilaulajakatrasta, kun 01011001:llä - jos on, se on The Universal Migrator pt. 2. Enkä edes maininnut listassa niitä solisteja, jotka vierailevat levyllä vain yhdessä biisissä, mutta jättävät selvän leimansa kuuntelukokemukseen - heistä etenkin Magali Luyten (taitaa olla parissa biisissä, mutta nimettömämpi kuin "pääkästi") ja minulle täysin tuntematon, yhden levyn parhaista biiseistä, E=MC2:n tulkitseva Marjan Welman. Solistikatrauksen taustalla on vielä yksi parhaita metallirumpaleita, Ed Warby, joka - jostakin syystä - ollut mukana kaikissa Lucassenin projekteissa vudoen 1997 jälkeen. Wonder why.

01001011 on yksi niitä levyjä, joihin palaan toistuvasti. Se ei ole täydellinen - sellaista levyä ei ole vielä tehty, haluan ajatella - mutta se on kuitenkin niin häikäisevän hyvä, että vastaavia levyjä tulee vastaan aniharvoin. Toiset eivät pidä, tiedän sen, mutta minulle levyn merkitys tulee osaltaan (huikean musiikin lisäksi) siitä, kuinka se kytkeytyi tiettyyn vaiheeseen elämässäni ja kuinka se auttoi minua noina aikoina. En kerro tuosta vaiheesta tässä, mutta joskus, jos nähdään kadulla, pyydä kertomaan ja, jos tarjoat jack&coken, kerron. Siihen kertaan, siis, rakas Lukijani.