Various Artists - Guitar Heroes (2007)

Mielestäni minulla on varsin helppo ja selkeä levyhyllyjärjestelmä: kaikki levyt ovat aakkoskronologisesti tekijän nimen mukaan. Tarkoittaa sitä, että kaikki omistamani Acceptin levyt ovat peräkkäin, vanhimmasta (Breaker) uusimpaan (Stalingrad). Järjestelmä on selkeä, helppo omaksua ja ennen kaikkea yksinkertainen - juuri sellainen, kun sen pitääkin olla. Myönnän toki, että joillekin ihmisille levy- tai kirjahyllyjen järjestyksillä ei ole mitään merkitystä (oma kirjahyllyni on, ohimennen mainittakoon, Dewey-järjestelmän mukaan jaettu), mutta minä haluan tietää millaisessa tilassa kokoelmani ovat. Haluan kerralla katsoa kaikkia omistamiani levyjä/kirjoja ja valikoida, mitä haluan seuraavaksi nautiskella. On tietenkin olemassa levyjä tai bändejä, jotka eivät sovi luokitusjärjestelmään: artistin mukaan nimetyt bändit (King Diamond, Ari Koivunen jne.) ovat tapaus erikseen, ja vaikka kenties virallinen tapa järjestää olisi laittaa levyt sukunimen mukaan aakkosellisesti, minä laitan etunimen mukaan, koska niinhän se nimi siinä kannessa ilmoitetaan. Koska en harrasta kokoelmia, Guitar Heroes, jolla esiintyy joukko suomalaisia huippukitaristeja, aiheutti päänvaivaa: laittaako G:n mukaan hyllyyn, entä E:n (as in "Eri Esittäjiä"), mutta tyydyyin V:hen ("Various Artists"). Eli, jos joku ikinä kokee kutkuttavaa hämmennystä, miksi käsittelen Guitar Heroesin Turisaksen ja Vital Remainsin välissä, siinä selitys.

Kuten sanottua, Guitar Heroes on suomalaisten huippukitaristien yhteislevy, jossa avausraitaa/sinkkulohkaisua 12 Donkeys lukuun ottamatta jokaisella rallilla on vain yksi säveltäjä ja kuusikielisenkurittaja. Joukkoon mahtuu muun muassa Alexi Laiho, Timo Tolkki, Emppu Vuorinen, Esa Holopainen ja Zachary Hietala. Biisit ovat myös instrumentaaleja, jotta soitinrunkkausta voi arvostaa paremmin. Sitähän tämä levy on, tai ainakin pitäisi olla: "kattokaa kuinka kova jäbä mä oon, kun soitan näin nopeesti ja näin vaikeita biisejä" -tyylistä egomasturbaatiota. Eikä käy kieltäminen, että hetkittäin biisit menevät siihen suuntaan, mutta valtaosaltaan musa koostuu ihan oikeista kappaleista, joilla on alku, keskikohta sekä myös loppu.

Olen aina ollut itse enemmän vokaalien perään ja olen oppinut arvostamaan parhaiten huikeita laulusuorituksia, vaikka kovia riffejä ja huiketa soolojakin kuunnellessa alkaa puntti tutisemaan. Molemmat näistä puolista ovat kuitenkin pelkkiä mausteita, osatekijöitä musiikin toimivuudessa tai toimimattomuudessa - kaikkein tärkeintä on, ilman etäisintä epäilystäkään, se kuuluisa Biisi, sävellyksen punainen lanka ja draamankaari. Kaikkein kovimmat taiteilijat - oli taiteen ala mikä tahansa - unohtavat, että taide ei tarkoita taiteilijan sorminäppäryyttä tai erinomaisuutta, vaan taiteen tulee kyetä seisomaan omilla jaloillaan, irrallaan taiteilijasta. Joskus uusi kokija löytää taideteoksen, jonka tekijästä ei tiedä mitään, ja vain "ottaa sen sellaisenaan" eli olettamatta ja tietämättä mitään. Tämän pitäisi olla kaiken taiteen lähtökohta, vaikka se on sitä vain harvoin.

Mitä siis yritän sanoa tällä dadaistisella jorinallani? Että Guitar Heroes-levyn tulisi toimia henkilölle, joka ei A) ymmärrä biisien vaikeutta ja B) tiedä ketä ne jätkät on vinguttelemassa kitaroitaan. Kenties levy saavuttaa tämän joillekin kuulijoille, mutta vain harvoille, sillä minä (joka en siis soita kitaraa enkä ole käytännössä koskaan soittanutkaan*) en saanut levystä irti kuin joitakin kelvollisia riffejä ja taustamusiikkia. Yritin syventymällä syventyä ja kuunnella levyä ajatuksella, mutta kyllästyin totaalisesti. Kitarat eivät puhuneet minulle, ne vain soittivat. Taustamusana sen sijaa levy toimii paremmin, joskaan se tuskin on yhdenkään muusikon suuri ambitio: "joo, jäbät, nyt me tehään sellainen levy, mikä toimii vaan, jos sen kuunteluun ei keskity täysillä."

Minulle Guitar Heroes ei lähtenyt, mutta en olekaan kuin osittain kohdeyleisöä. Kenties joku kitaristi diggailee enemmänkin, sillä muutenhan tämä on tehty vain muusikkojen egojen hoivailuksi.

*Pitkä tarina. Ei jaksaisi.

P.S. Suosikki-lehden pilapiirtäjä tekee kannen. Eihän se voi vain kuin toimia, vai mitä? Kyllä, jos jotain mietin ajatellessani Suomen (ja jopa maailman) johtavia metallikitaristeja, mietin Suosikkia ja sen "nasevia" ja "hauskoja" pilapiirroksia.