Vital Remains - Icons of Evil (2007)

Juu, tiedän: olen jättänyt blogin heittiölle viime aikoina. Sanoisin, että olen ollut kiireinen ja niin edelleen, mutta en tiedä kuinka totta se olisi. Olen kyllä tehnyt kaikkea - juossut työhaastatteluissa, ollut polttareissa, tehnyt sanoituksia - mutta ei mitään erityisen aikaavievää tai totaalista. Suurin syy blogin viivästymiseen on itsessäni sekä muuton jälkeisessä kaaoksessa, missä levyt ovat jääneet laatikoihin lojumaan, hyllyjä odottamaan. Avautumisen puolelle menee, mutta kun ei ole levyhyllyjä ja lätyt pakattu laatikoihin "muuttoa varten", ei niihin juuri pääse käsiksi sekoittamatta koko järjestelmää. Huoh...

Vital Remains on döödisbändi, joka on tehnyt vaikeaselkoisia ja koukeroisia levyjä jo 1990-luvun alusta. Pääjehu Tony Lazaron rinnalla on ollut monenmoista jässikkää vuosien varrella, ja monesti muistetaan mainita sittemmin bändistä potkitun Dace Suzukin panos. Kahdella levyllä 2000-luvulla - Dechristinaizella sekä käsiteltävässä Icons of Evilillä - bändi toimi triona: Lazaro kitarassa, Suzuki about kaikessa muussa ja Deiciden Glenn Benton vokaaleissa. Kova on kolmikko, ei siitä mitään, mutta Icons of Evil ei levynä anna sitä, mitä näin kovilta tekijämiekkosilta sopii odottaa. Osin tähän vaikuttaa toki Bentonin alaspäin mennyt örinä sekä luokaton artikulaatio, mutta se on vain yksi hiekanjyvänen tässä ongelmien Saharassa.

Kappaleet ovat tylsiä ja liian pitkiä. Ongelma on hyvin samankaltainen kuin Exoduksen Exhibit A: The Atrocity Exhibitionilla: brutaali ja päällekäyvä musiikki toimii parhaiten lyhyissä ja väkivaltaisissa pyrähdyksissä, ei maratonimittoihin venytetyissä eepoksissa. Toki pitkät death tai thrash metal -rallit ovat mahdollista saada kestämään kestonsa, mutta ne tarvitsevat variaatiota, kontrastia itsessään sekä muiden rallien kanssa. Näitä asioita juuri en Vital Remainsilta tai Exodukselta kuule, vaan kaikki kappaleet ovat kuin samasta puusta veistettyjä, eivätkä biisit mene mihinkään, kestävät liian pitkään ja eivät mene mihinkään ja kestävät liian pitkään ja... You get the idea. Yritän ilmoittaa sanomani hieman ytimekkäämmin, kerran sentään blogin aikana.

Ensinnäkin, 67 minuuttia pitkän death metal -tuotoksen on oltava todella hyvä kantaakseen kestonsa - tätä Icons of Evil ei ole.

Toiseksi, kappaleiden pitäisi olla monipuolisia mutta koherentteja, sillä muutoin ne jäävät blast beat -tulitukseksi sen itsensä takia. Icons of Evil on levy, jossa on niin monta niin pitkää kappaletta, että kuulijana on vaikea löytää mitään tulokulmaa levyyn. Death metalia tavallisestikin kuvaava kaoottisuus ei ainakaan hälvene, kun levy koostuu (intron ja Ynkkä-coverin (!!!) lisäksi) kahdeksasta yli kuusi minuuttisesta kappaleesta, joista pisin venyy yli yhdeksään minuuttiin.

Kolmanneksi, death metalissa sävellys- ja sovitustyöskentelyn tulee olla tiukempaa kuin monissa muissa genreissä; pelkkä neljän soinnun rokki tai blues-kaava ei riitä. Huono death metal on aivan sietämätöntä kuraa, pelkkää riffimölyä vailla tolkkua; onnistuessaan, vastaavasti, death metal voi olla murskaavinta, armottominta ja parastakin musiikkia, mitä maa päällään kantaa. Icons of Evil on rönsyilevästi ja laiskasti sävelletty levy - fakta, jota yritetään piilottaa loputtomien riffien ja huipputaitavan soiton taa.

Ei Icons of Evil ole huono levy, mutta se on turhanpäiväinen. Sen kuuntelee kerran läpi ja kohauttaa harteitaan ennen siirtymistä paremman ja mieleenpainuvamman tekeleen kimppuun. Vital Remainsin muuten kovatasoinen diskografia ei tarvitsisi näin keskinkertaista ja fokusoimatonta tuotosta, joka on tähän mennessä yhtyeen viimeisin levy. Yhdeksän vuotta on pitkä aika bändille kuin bändille, mutta - kuten Bolt Throwerille kävi - jos bändi itse tietää, että priimaa tavaraa ei ole luvassa, kuka voittaa? Bändi ehkä saa hieman kahisevaa - olettaen, että yhtye ei joudu itse maksamaan studiota tai julkaisemaan levyään - mutta sekin on karhunpalvelus faneille. Oli asianlaita mikä tahansa, Vital Remainsilta on lupa odottaa parempaa kuin tarpeeton Icons of Evil.