Cradle of Filth - Godspeed on the Devil's Thunder (2008)

Cradle of Filthin levyt Damnation and a Dayn (ja joidenkin mielestä Midianin) jälkeen olivat kukin huonompia. Vaikka Nymphetamine oli kenties mielikuvituksen puutteen takia vähemmän kiinnostava levy, absoluuttisilta musiikillisilta ominaisuuksiiltaan Thronography on ansainnut paikan virallisessa metallihelvetissä: perkeleen sellout, black metalin pilaajat! Minusta Thornography ei ole niin huono, kuin sen maine antaa yleensä ymmärtää, ja levyltä löytyy heikkouksistaan huolimatta hyviä juttuja. Yleinen reaktio oli kuitenkin toinen, ja levyä pidetään yleisesti yhtyeen pohjanoteerauksena, epämetallisena sellouttina, joten yhtye päätti ottaa askeleen taakse, takaisin metallisempaan (ja, oletettavasti, epäkaupallisempaan) suuntaan. Tuloksena oli konseptilevy 1400-luvulla eläneestä sarjamurhaajasta, pedofiilistä ja noidasta (sekä muutenkin lupsakasta kaverista) Gilles de Rais'sta, sekä varsin pirtsakkaa musiikkia.

Godspeed on the Devil's Thunder ei ole uusi Dusk... and Her Embrace, vaan lähinnä mieleen tulee juurikin Midian, johon on ajoittain sekoitettu Thornographya. Uudemmat sävyt ovat kuitenkin mukana vain mausteena - lähinnä The Death of Loven muodossa - mikä käy selväksi jo avausralli Shat out of Hellistä, joka on rivakointa Cradle of Filthiä melkin vuosikymmeneen. Laskematta The Hittibiisiä (tm) tempo ja kiivaus on jatkuvasti parikymmentä pykälää kahta edeltävää levyä kovemmalla tasolla: esimerkiksi Sweetest Malefician tai ensimmäisenä maistiaisena levyltä tarjotun Tragic Kingdomin tyylisiä ralleja ei juuri Nymphetaminelta löydä. Silti bändin tunnistaa samaksi, älä ymmärrä väärin, mutta erona on juurikin intentisiteetti, kiivaus ja päällekäyvä väkivaltaisuus - jopa tarttuvimmillaan yhtyeen soundissa on pahantahtoisempi, kauhuleffamaisempi ja ilkeämpi taustavire kuin parilla edellisellä levyllä. Myös Dani Filth kiljuu ja rääkyy äkäisemmin kuin Thornographylla, jolla koirapillikiljaisuja ei ollut. Kappalemateriaali on sanalla sanoen parempaa ja kiinnostavampaa kuin kahdella edeltävällä tekeleellä, ja se kai tässä kaikkein tärkein juttu; sanoisinkin sitä yhdeksi yhtyeen parhaista tuotoksista.

Ei niin paljon hyvää, etteikö jotakin (merkittävää) huonoakin: levyllä on aivan liikaa materiaalia, josta voisi/pitäisi leikata välittömästi ainakin käsittömän ylipitkän (melkein yhdeksän minuuttia!) Darkness Incarnaten lisäksi toisen (yhtä pitkän!) Midnight Shadows Crawl to Darken Counsel with Lifen ja sekä pari muutakin rallia, etenkin turhan välisoiton Tiffaugesin. Näin levyn yli 70 minuutin mitasta saataisiin 20 minuuttia pois, eikä kukaan muu kuin bändin kollektiivinen ego kärsisi. Tämä on toisaalta Cradle of Filthille tyypillinen ongelma (bändi ei ole onnistunut tekemään napakkaa levyä sitten Midianin), mutta toisaalta myös konseptilevyjen: jos levyä ei ole mietitty etukäteen, vaan tarina on läimäisty myöhemmin päälle, taiteilijat sokeutuvat helposti omalle työlleen (mikä on normaalia jo itsessään) eivätkä kykene karsimaan musiikillisesti tarpeettomia pätkiä, koska kaikki vaikuttaa merkittävältä tarinan kannalta. Tämä on varmasti yksi syy, miksi (esimerkiksi) Cradle of Filthin tarinalevyt Damnation and a Day, Godspeed on the Devil's Thunder sekä myöhempi Darkly, Darkly, Venus Aversa ovat niin säädyttömän pitkiä lättyjä (vaikka onkin mainittava, että viimeisin noista on hitusen lyhyempi, mutta silti liian pitkä). Lisäksi Godspeed on the Devil's Thunderilla on sekava ja ruma cgi-kansi.

Godspeed on the Devil's Thunder on levy, jota Cradle of Filth on yrittänyt tehdä uudelleen: sillä levyllä yhtye löysi tyylinsä uudestaan, palaten toisaalta uran kulminaationa katsotun levyn suuntaan, mutta unohtamatta myöhempiä kehityskaaria. Jos aina välillä olen tarponut syvässä suossa yrittäessäni muistaa, miksi oikein koskaan pidinkään Cradle of Filthistä, Godspeed on the Devil's Thunder osoittaa minua oikeaan suuntaan. Kyllä, kyseessä on hyvä levy, mutta missään nimessä ei mestariteos tai edes yhtyeensä paras, vaikka selvästi paremmalla puoliskolla ollaankin.