Kiuas - The New Dark Age (2008)

Nyt se on tehty, iso M. Pahoittelen ennen tarkempaa selitystä, että blogitekstit ovat viime aikoina jääneet vähiin, mutta olen A) ollut töissä, B) työstänyt romaanikässäriä, C) työstänyt toista kässäriä, D) yrittänyt elää, E) valmistunut maisteriksi (aka iso M) ja F) juhlinut valmistumistumista. On ollut ns. pyöritystä viime aikoina, minkä takia blogi on jäänyt heitteille. Nytkin kello on maanantai-iltana 23:45, olen työskennellyt noin tunnin ei-romaanikässärin parissa tehtyäni ensin täyspitkän työpäivän. Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen jo eilen (omien valmistujaisjuhlieni jälkimainingeissa), mutta sitten tuli jotain ja blogiteksti jäi pelkäksi otsikoksi ja tyhjäksi liuskaksi. Asiaan, asiaan...

Kiuas tuli minulle tutuksi ilman, että tutustuin siihen ollenkaan. Yhtye lämppäsi maailman ultimaatisinta metallibändiä, Judas Priestiä, kesäkuussa 2008 (päivälleen 8 vuotta sitten). Olin, tietenkin, paikalla, joskin Kiuas meni korvasta sisään ja toisesta ulos; muistan kyllä olleeni (istuma)paikallani Kiuaksen setin ajan, mutta en vain halunnut/tajunnut rekisteröidä yhtikäs mitään. Jälkikäteen kävi selväksi, että yhtye oli vetänyt hyvän keikan promoamalla uunituoretta The New Dark Age -lättyä, jonka päädyin ostamaan pari vuotta mainitun keikan jälkeen alelaarista alle kympillä.

Nämä ovat niitä asioita, joita haluaisin kelata taaksepäin ja kokeilla uudestaan, sillä The New Dark Age on tiukka lätty ja Kiuas olisi takuulla kolahtanut minulle, jos en olisi ollut liian varma, että en pidä yhtyeestä syystä tuntemattomasta. Liekö silloinen tyttöystäväni todennut, ettei välittänyt lämppäristä, ken tietää. Kun sitten todella perehdyin levyyn, se repi pallit irti ja syötti ne väkipakolla kurkusta alas... ainakin levyn ensimmäiset viisi biisiä. The New Dark Age on siitä erikoinen levy, että en muista milloin olisin kuunnellut sen ajatuksella kokonaan läpi: jokaisella pyöräytyksellä tykittelen läpi viisi ekaa rallia ja sitten homma vain jää kesken - niin taitaa käydä nytkin, kun kuuntelen levyä tätä tekstiä kuunnellessani. Ainoa loppupuolen kappale, jota toisinaan pyörittelen, on päätösraita The Wanderer's Lamentation, mutta esim. Black Rose Witheredistä ei ole sitten mitään mielikuvaa.

Pelkästään viiden ensimmäisen tekeleen pohjalta voin kuitenkin sanoa, että The New Dark Age on tutustumisen arvoinen. Jo pelkästään tapa, jolla The Decaying Doctrine käynnistää kiekon, on maailmanluokan suoritus ja suuremman huomion arvoinen. Viidestä ensimmäisestä biisistä ei löydy heikkoa lenkkiä, edes heikkoa melodiaa. Pelkkää timangia. Kattauksen erikoisin, pääosin örinällä (puhutaan kuitenkin poweri-bändistä, ainakin nimellisesti) vedetty To Excel and Ascend on niin hämmentävän päräyttävä tekele, että sen soisi kenties olevan lätyn viimeinen namupala.

Mielestäni The New Dark Agen suurin heikkous on kappalejärjestys: se lyö kovimmat ässät pöytään heti ensin, eikä jälkipuoliskolle jää mitään. Muuttamalla marssijärjestystä levystä voisi saada yhtenäisemmän ja paremman kokonaisuuden. Voi olla, että pistäisin koko paletin täysin toiseen uskoon, kunhan The Decaying Doctrine pysyisi ensimmäisenä. Laitankin tähän loppuun oman pikakonstini niille, jotka haluavat kokeilla toimiiko levy paremmin kappalejärjestystä muuttamalla - eli virallinen Peuran Perkeleen Uusi keskiaika:

1. The Decaying Doctrine
2. Of Sacrifice, Loss and Reward
3. The New Dark Age
4. After the Storm
5. Kiuas War Anthem
6. The Wanderer's Lamentation
7. Black Rose Withered
8. Conqueror
9. The Summoning
10. To Excel and Ascend