Kreator - Hordes of Chaos (2009)

Tutustuin Kreatoriin yläasteikäisenä, kun lainasin kirjastosta Enemy of God -lätyn, mikä oli silloin uunituore. Tykästyin levyyn, vaikka kosketukseni rässiin oli jäänyt, Metallican lisäksi, hajabiiseihin sieltä-täältä. Yritin patistaa kavereitani kuuntelemaan levyä, mutta he eivät olleet kiinnostuneita; taisivat kaikki tykitellä poweria niihin aikoihin, eikä kukaan ainakaan välittömästä kaveripiiristäni ollut yhtä innostunut vanhan koulukunnan modernisoituneesta rässipoljennosta. Mutta minä kulutin mainitun levyn käytännössä puhki, niin paljon se puhutteli minua hetken ajan. Sen jälkeen kului pari vuotta, etten juuri rekisteröinyt teutonirässin jättiläistä, ja Enemy of Godista seuraavan levyn, Hordes of Chaosin, ostin vasta melkein kymmenen vuotta ensitutustumiseni jälkeen.

Hordes of Chaos on jäänyt hieman valjuksi kuuntelukokemukseksi, sillä se ei ole tasaisen tappavan laadukas kuin edeltäjänsä, eikä sillä ole kuin muutama oikeasti murhaavan kova ralli, verrattuna edeltävään hittikimaraan. Jos minun pitäisi mainita kaksi biisiä Hordes of Chaosilta ilman, että saisin pitää huijata internetin tai levykotelon kanssa, sanoisin nimikkobiisin lisäksi varmaan To the Afterbornin. Kolmannen kanssa tuskailisin enemmän - kenties muistaisin Amok Runin, mutta siinäpä se. Mainituista biiseistä Hordes of Chaos on jotakuin täydellinen Kreator-ralli, sillä se onnistuu olemaan samaan aikaan melodinen että murhaavan raskas ja vihainen. To thee Afterborn on hyvin toisenlainen, paljon suoraviivaisempi ja vieläkin kiukkuisempi ja pahantahtoisempi ralli. Missään kovin suuressa tunneskaalan vaihdoksissa levyllä ei liikuta - kuten ei pidäkään, kun puhutaan rehellisen suoraviivaisesta rässistä - mutta silti Amok Run on kappalerakenteensa puolesta suorastaan proge, maalailevalla introllaan ja äkkiväärillä käännöksillä.

Nämä kaikki mainitut jutut tulevat kuitenkin sillä varauksella, että Kreator on onnistunut tekemään samanlaisia kappaleita ja levyjä paremmin aiemminkin. Hordes of Chaos ei ole sävellyksellisesti kovin erikoinen teos, vaan pikemminkin "yksi Kreator-lätty lisää", hyvässä sekä pahassa. Sen sijaan levyn tekee kiinnostavaksi tapa, jolla se on äänitetty: Hordes of Chaos on soittamalla soitettu, analogisesti tallennettu tuotos, ei ProTools-hirvitys, missä puristetaan kaikki elo musisoinnista. Ja se kuuluu, hyvässä mielessä: koko levyn soundimaailma on (niin perseestä kuin koko sana onkin) orgaaninen koneistetun suorittamisen sijaan; minä uskon, että levyn taustalla on joukko muusikoita, ei yksi DJ läppärinsä kanssa. Ja se, osaltaan, on yksi syy, miksi metallimusiikki on mielestäni aidompaa kuin valtavirtapop: metallissa muusikoiden individualismi on paljon suuremmassa merkityksessä kuin tasapäistyvässä radiosoittosonnassa, missä biisejä kaupataan artistilta toiselle ilman, että sillä on suuremmin väliä kuka oikeastaan rallit lopulta tulkitseekaan. Metallimusiikissa artistit ottavat itse vastuun musiikistaan, ja tekivät he hyvää tai huonoa musiikkia, se ei ole kiinni kenestäkään muusta kuin heistä itsestään. Sitä täytyy arvostaa enemmän, I say.