Thunder in the Sky oli jokunen vuosi takaperin hieman harvinaisempi Manowar-tuotos, sillä EP:tä myytiin ainoastaan vuoden 2009 kiertueella, mistä omanikin ostin. Mutta, koska puhutaan Manowarista, mistään ei sovi tehdä kovin harvinaista, koska silloin mahdollinen ostajakunta joutuu hankkimaan käytettyjä kappaleita tai latailemaan/striimailemaan netistä, mikä olisi Joey DeMaion rahavirrasta pois. Nykyään Thunder in the Skyta saanee varsin vaivattomasti, joten se siitä keräilykappaleesta... EP:n historiassa on myös toinen kiinnostava yksityiskohta, hukattu mahdollisuus: EP:n piti toimia johdantona tulevalle levykokonaisuuspaketille, jonka tarina olisi Manowarin ja saksalaisen fantasiakirjailija Wolgang Hohlbeinin nikkaroima "The Asgard Saga". Moista konseptilevyä ei koskaan tehty - tuskinpa tarina mitään nobeleita olisi voittanutkaan - ja niiden lyhyiden välähdysten perusteella, mitä Thunder in the Sky tarjoaa, siinä olisi voinut olla enemmän ideaa kuin... no, missään mitä Manowar on sittemmin tehnyt.
Thunder in the Sky on manowarein julkaisu koskaan: sillä on neljä timanttista äijähevirallia, yksi kuolettavan tylsä balladi, tarpeeton historialla mehustelu sekä säälittävin fanipalvelus koskaan. Osoittakaa minulle yksikin Manowarin tuotos, mikä paremmin sisällyttää Manowarin vahvuudet ja surkuhupaisuuden yhtä tehokkaasti - eipä taida moista olla!
Ensin ne hyvät jutut: neljä oikeaa biisiä ovat vahvaa perus-Manowaria, jopa yhtyeen uran paremmasta päästä. Thunder in the Sky, Let the Gods Decide, God or Man sekä jo ennen EP:n julkaisua julkaistu Die with Honor ovat juuri niin yksinkertaisen tarttuvia, kuin DeMaion egokoneistolta sopiikin olettaa. Hävytön groove, tiukat koukut sekä simppelit riffit, joissa ei ole mitään nykypäivän hömpötyskrumeluureja, vaan pelkkää dempattua E:tä. Tälläisissä biiseissä Manowar on parhaillaan, ja vain niitä se tekee oikeasti hyvin. Vittuun kaikki ajatukset lyriikoiden korniudesta, yliyksinkertaistetuista sovituksista ja niin edelleen - pelkkää, suoraviivaista heviä, perkele.
Mutta kaikki muu EP:ssä onkin juuri niin hirveää kuin kuvitella saattaa: uusioversio The Crown and the Ringistä on aivan tarpeeton, jota kuunnellessa toivoo vain kuuntelevansa alkuperäistä; Father on munaton ajantappaja, joka tehty ihan vain sen takia, että joku balladi pitäisi olla levyllä. Samainen isukkibiisi on myös äänitetty yhteensä kuudellatoista kielellä - eli jos tavanomainen paska balladi tuntui liian tutulta, niin nyt on mahdollisuus kuunnella se sama biisi lähes tunnistamattomalla suomella laulettuna! Siis anteeksi mitä? Eikö tämä ole nyt se pohja, mistä ei enää voi mennä alaspäin? Näin väkisin väännetty fanipalvelus, epätoivoinen yritys saada jotakin erikoista täydellisen merkityksettömään julkaisuun, "antaa faneille jotakin takaisin"? Tämä on surullista, oikeasti: en osaa olla ärtynyt, koska näen sieluni silmin DeMaion mutisemassa itselleen "me ollaan paras bändi maailmassa, koska me tehdään meiän faneille jotain näin mageeta..." Mutta ei se ole mageeta, Joey, vaan aivan saatanan surullista, vanha pieru luulemassa itsestään liikoja.
Ja, jotenkin, Manowar on vain sukeltanut syvemmälle Thunder in the Skyn jälkeen. Vieläkään bändi ei osaa kuolla pois, vaan rahaa on tehtävä vanhoilla hiteillä, vaikka mitään luovuutta tai taiteellista arvoa bändillä ei ole ollut kohta kymmeneen vuoteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti