Savage Circus - Of Doom and Death (2009)

Savage Circus syntyi, kun Blind Guardianissa kaikilla levyillä soittanut rumpali Thomen Stauch lähti lätkimään A Night at the Operan jälkeen. Stauch tahtoi tehdä musiikkia, joka jatkaisi siitä, mihin Blind Guardian jäi Imaginations from the Other Sidella. Savage Circusin esikoislevy Dreamland Manor ei ole huono - helvetti, jotkut sen biiseistä ovat suorastaan erinomaisia - mutta se tuntuu kuriositeetilta, kokeilulta, eikä niinkään oikealta bändiltä. Kuin Stauch olisi halunnut katsoa, mihin hän pystyisi ilman Hansia tai Andréta, ja kun levy oli tehty, kokeilu menetti pointtinsa. Stauch lähti bändistä (fraasi, joka on sittemmin tullut todella tutuksi) ja jätti muut jätkät tekemään levyä bändille, jonka syy olla olemassa tuntui unohtuneen tai kadonneen.

Vaikka Of Doom and Death ei ole musiikillisesti yhtä kovatasoinen kuin Dreamland Manor, se on mielestäni edeltäjäänsä kiinnostavampi levy, koska vaikka se edelleen kuulostaa enemmän kuin vähän 1990-luvun puolivälin Blindiltä, se kuulostaa ensimmäistä kertaa Savage Circusilta itseltään. Kakkoslevyllään yhtye ei ole enää pastissi, imitaatioyritys, vaan ihan oikea bändi. Solisti Jens Carlsson, jonka pääbändi Persuader teki yhden 2000-luvun parhaista power metal -kiekoista, tulkitsee hävyttömän hienosti ja kenties se johtuu vain tottumisestani, mutta enää Of Doom and Deathilla hän ei matki Hansia ihan yhtä selkeästi. Kaikin puolin levy on edeltäjäänsä parempi...

... paitsi musiikillisesti, kuten jo mainitsin. Ei Of Doom and Death ole huono levy, vaan esimerkisi sen nimikkobiisi, The Ordeal sekä oma suosikkini Empire ovat kovia biisejä mittarilla kuin mittarilla. Levyltä ei kuitenkaan löydy ainuttakaan yhtä röyhkeästi napakymppiin napsahtavaa kappaletta kuin esikoisen Evil Eyes. Pitkät biisit (yhdeksästä biisistä yksi on pariminuuttinen Dreamland-outro ja neljä ylittää seitsemän minuutin rajan) vaatisivat selkeämpää fokusta, ei rönsyilyä rönsyilyn itsensä takia, vaan selkeämmän narraation. Kyllä, yhtyeen esikoisella kappaleet olivat pitkiä ja saatoin nurista siitä levyä käsitellessäni (en muista enkä jaksa tarkistaa, koska olen minä), mutta ainakin ne tuntuivat pitkiltä hyvästä syystä - nyt biisit ovat pitkiä, koska esikoisen biisit olivat pitkiä ja se jotenkin kuuluu nyt asiaan.

Ostin Savage Circusin molemmat levyt yhtä aikaa, mikä on aina virhe: koskaan ei pitäisi ostaa useaa saman bändin levyä, koska joku/jotkut jää(vät) aina paitsioon, oikeutetusti tai ei. En ole pitänyt tukkimiehenkirjanpitoa, mutta mutu-tuntumalla sanoisin, että olen kuunnellut Of Doom and Deathin useammin kuin Dreamland Manorin. En ole oikein varma miksi näin on, kun kerran pidän esikoista musiikillisesti parempana tuotoksena, mutta veikkaisin sen johtuvan samasta syystä kuin miksi kuuntelen Demons and Wizardsin kakkoslevyä esikoista enemmän: haluan olla ikuinen vastarannankiiski, vaikka olisinkin aina väärässä. Go figure.