Stam1na - Vanhaa paskaa (2009)

Kirjoittamaton sääntöni on, että en kirjoita blogiin kokoelmalevyistä, vaikka ne olisivatkin demokokoelmia tai muita harvinaisuuksia sisältäviä paketteja - tästä syystä mm. Hellhammerin Demon Entrails jäi käymättä läpi, koska pidän sitä enemmän kulttuuritekona kuin levynä. Stam1nan Vanhaa paskaa onkin ainoa poikkeus tähän sääntöön, koska minulla on jotakin sanottavaa levystä sekä halusin tekosyyn kuunnella monesti sivuuttamaani levyä edes hieman enemmän. Lisäksi, tein hieman enemmän "taustatyötä" tätä tekstiä varten, kun kuuntelin sekä Stam1nan että SLK:n uudestaan pitkien taukojen jälkeen lähinnä muistuttaakseni siitä, mistä Stam1nan levytysura alkoi ja mihin se on sittemmin kehittynyt.

Vanhaa paskaa on täynnä raakileita, peräti 20 kappaletta demo- ja promorallia sekä yksi Rajalta poisjätetty biisi. Monet biisit ovat suomeksi sanottuna roskaa. Ihan oikeasti. Mitä vanhempia, sitä turhempia sävellyksiä ne lähtökohtaisesti ovat. Esimerkiksi kokoelman avaava Vihaa on niin sävellyksellisesti että sanoituksellisesti ("jee, jee, jee") aivan säädytöntä sontaa. Monet kokoelman myöhemmistä biiseistä löytyvät esikoislätyltä, mutta ne ovat vielä raakileina demobiiseinä, ja parin vuoden kypsyttely teki Koe murha!:lle ynnä muille pelkästään hyvää. Tästä syystä kuuntelin myös Stam1nan uudelleen, koska demobiisit synnyttivät mielikuvan, että myös esikoisen biisit olisivat luokatonta kuraa. Esikoista kuunnellessa kuitenkin älysin, että Stam1na oli valmis bändi vuonna 2005, jota se ei esimerkiksi vielä Väkivaltakunta-EP:n aikoihin (2004) ilmiselvästi ollut. Yhtye otti vuodessa pitkän harppauksen ja toisen, vielä ronskimman loikan, esikoista seuranneen vuoden aikana.

Tokihan Pahan arkkitehdin ja Väkivaltakunnan varhaisemmat versiot ovat kiinnostavaa kuultavaa, vaikka jättävätkin vaikutelman, että yhtye haki itseään aivan esikoisen julkaisuun asti. Aikaisemmat demot ja promot ovat melkoista räpellystä: joku Arjen sankari on aivan hirveä biisi, täysin kuuntelukelvoton, ja mukaan on vieläkin päässyt muutama "jee"-ääni. Esikoisen jälkeen yhtye on jatkanut kehitystään ja löytänyt uomansa, jossa se on kymmenisen vuotta viihtynyt oikein mukavasti - toisinaan onnistuen paremmin. Ainakin yhtye on ollut elementissään aina - jopa esikoisella, vaikka se kuulostaakin raakileelta verrattuna myöhempään, viimeistellympään ja älykkäämpään materiaaliin. Samaa ei voi sanoa demoista tai promoista.

Toisaalta, voiko yhtyeeltä odottaa valmista materiaalia demoaikoina? Ei, tietenkään, ja sitä vartenhan demot ovat olemassa, eikö niin? Että yhtye löytäisi tyylinsä ja yleisönsä? Että sävellys- ja sanoitustyö hioutuisivat ja saavuttaisivat zeniittinsä? Kyllä, ehdottomasti. Vanhaa paskaa on kiinnostava vain suhteessa myöhempään Stam1naan, eikä sitä voi hyvällä omallatunnolla kutsua hyväksi musiikiksi. Ainoa aidosti hyvä biisi on Rajalta poisjätetty Yhdeksän tien päät, mitä lemiläiset ovatkin veivanneet keikoilla tasaiseen tahtiin sittemmin.