Swallow the Sun - New Moon (2009)

Swallow the Sun on minulle, yhä edelleen, vaikea bändi - sellainen, johon en oikein osaa suhtautua kunnolla. Luultavasti tämä kaikki on pääni sisässä ja yritän ylianalysoida milloin mitäkin merkittävää/merkityksetöntä, mutta en ole löytänyt sitä kuuluisaa punaista lankaa yhtyeen musiikista. Lainasin kesällä kirjastosta uuden Songs from the North -triplalevyn (!), ja, taas kerran, melkein sain yhtyeen päästä kiinni, mutta en kuitenkaan. Tavallaan odotin ja pelkäsin uuden Swallow the Sun -aiheisen blogitekstin kirjoittamista, sillä muistikuvissani tuskailin Plague of Butterfliesin kanssa pitkän tovin löytämättä mitään järkevää (= sanoiksi puettavaa) tulokulmaa. No, tässä sitä ollaan, enkä vieläkään ole löytänyt mitään mielenkiintoista, uutta tai merkittävää näköalaa suomalaisen doom metalin suurimpaan bändiin.

New Moon on varmasti hieno levy, mutta se ei ole minulle. En kuule siinä mitään, mitä Swallow the Sun ei olisi jo aiemmin tehnyt; en saa kiinni levyn tunnelmasta, fiiliksestä, vibasta, soundista, kosmisen kauhun aiheuttamasta metafyysisestä epäilyksestä; en osaa suhtautua levyyn oikein, en osaa kuunnella sitä oikealla (= sen vaatimalla) tavalla. Kappaleet ovat hitaita, pitkiä, vuoroin örinällä, rääkynällä ja puhtaalla päälystettyjä, mukana on melankolisia ja suorastaan ahdistavia melodioita, mistä löytyy koukkuja ja... No, kyllähän te tiedätte miltä Swallow the Sun soundaa - jos et tiedä, suosittelen yhtyeeseen tutustumista jo ihan yleissivistävässä mielessä. New Moon on lisää sitä samaa.

Voisin toki jorista yksityiskohdista kappaleen verran ja siten tappaa lukijoilta että itseltäni tovin tai pari, mutta mitä se hyödyttäisi, ihan oikeasti? Bottomline on, että en ymmärrä levyä. En ymmärrä sitä, kuten ymmärrän tusinapoweria. Ilman ylimielisyyttä voin sanoa, että voin ottaa melkein minkä tahansa melometallilevyn ja sanoa, onko se mahdollisimman objektiivisella tasolla hyvä vaiko huono - tai ainakin, että kuuluko se genrensä parempaan vai huonompaan puoliskoon. Doomista en voi sanoa samaa: en käsitä genreä niin hyvin, että voisin varmuudella sanoa, että onko levy genrensä keskivertoa tuotosta parempi vai huonompi. Uskoisin, että New Moon on doomin parempaa tarjontaa, mutta mielikuvani muodostuu lähinnä yleisen mielipiteen pohjalta, ei niinkään omien näkemysteni ja huomioitteni kautta. Vilpittömästi uskon ja toivon, että jonkin päivänä vastaani tulisi levy, minkä kautta uusi maailma (hyvin synkkä sellainen) aukenisi ja käsittäisin doom metalin hienouden/huonouden. Sitä päivää vartoessa.