Sovereign on puolituntinen modernia rässiä, jonka riffeissä on potkua ja ideaa enemmän kuin riittävästi. Mikrofonin varteen rekrytoidun Steve "Zetro" Souzan möykkä on juuri sitä, mihin Exodus-aikoina ehtittiin tottua, ja se, jos mikä, jakaa mielipiteet kahtia. Itse en oikein osaa ottaa kumpaakaan kantaa: toisaalta Zetron möykkä käy puuduttavaksi varsin nopeasti, toisaalta hänen kärinänsä sopii rässiin vallan mainiosti.
Nimimiehistä, levyn kipakkuudesta (on se sana, tai sitten ei) ja intensiteetistä huolimatta Sovereign on jäänyt minulta täysin paitsioon. Se ei herätä mitään tuntemuksia, suuntaan tai toiseen. Edellisessä tekstissä puhuin siitä, että objektiivisesti kykenen joidenkin genrejen (kyllä se noin taipuu, tai sitten ei) sisällä arvioimaan, onko jokin levy hyvä vai ei, vaikka subjektiivisesti en innostukaan siitä. Power, kasarihevi ja rässi ovat tässä mielessä kotigenrejäni. Tenentin ainoaksi jäänyt levy on objektiivisesti hyvä levy, mutta subjektiivisesti sen kuunteleminen on aina tuntunut työltä, vainnäöltä. Riffit toimivat, Zetro soundaa Zetrolta ja äänimaailmakin on mukavan rouhea... mutta silti homma ei toimi minulle. Olen yrittänyt jo tovin keksiä, miksi näin on, mutta en ole löytänyt mitään järkevää tulokulmaa. Ehkä levy on hieman liian lyhyt, kuin kokoelma riffejä varsinaisten biisien sijaan, mutta ei sekään ole kuin osittain totta. En vain innostu, syystä taikka toisesta. Tämä on todella epätyydyttävä lopputulema, mutta minkäs teet, kun mitään muutakaan ei ole tarjolla? Jos minusta on kirjoittajana jotain sanottava, on se, että ainakaan en pelkää napata kiinni matalalla roikkuvista hedelmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti