Wintersun - Time I (2012)

Wintersun ja etenkin Jari Mäenpää on ollut vuosien saatossa monien vitsien punchline. Oli miehestä tai bändistä (tai no, bändi ja bändi, uudella levyllä jopa kansivihkosen PhotoShop-kuvat ovat Mäenpään käsialaa) mitä mieltä tahansa, Mäenpää on visionääri... jälleen, hyvässä ja pahassa. Perfektionismin ja vähintäänkin massiivisen musiikillisen ilmaisun johdosta Wintersunin suunniteltu kakkoslevy Time on edelleenkin tätä kirjoittaessa (elokuu 2017) julkaisematta, vaikka tarina kertoo, että rummut on äänitetty levyä varten vuonna 2006. Ongelman juuri on musiikin kohtuuttomassa skaalassa ja, kuten arvata saattaa, Mäenpään toimintatavassa: sen sijaan, että Mäenpää veisi bändinsä studioon, nauhoittaisi kappaleet studiossa ja antaisi ammattimiksaajan hioa äänimaailman kohdilleen (Mäenpään toki avustaessa), hänen on tehtävä kaikki itse, jotta levy olisi tismalleen vision mukainen. Mäenpään kotikoneen kapasitetti useiden satojen raitojen käsittelyyn on loppunut toistuvasti eikä loppua näy, vaan täydellisyys ei ole täydellisyyttä ilman täydellisyyttä.

2011 Mäenpää suostui ratkaisuun, joka on hänen mielestään (ainakin Facebook-avautumisten mukaan) "VALTAVA kompromissi": hän lupasi jakaa Timen kahtia, kahteen erikseen julkaistavaan levyyn, joista ensimmäinen ilmestyisi 2012, toinen sitten 2013 tai 2014. Samalla mentiin ihan tavalliseen studioon hoitamaan äänitykset ja miksaukset loppuun, kuten (Guomenta-miestä lainatakseni) noin sata prosenttia kaikista muista maailman bändeistä tekisi. 2012 Time I ilmestyi, kyllä vain, kolmen kappaleen ja kahden intro/välisoiton muodossa; Time II:stä ei ole tietoa vieläkään, mutta puhutaan myöhemmistä käänteistä myöhemmin.

Onko Time I odotuksen arvoinen? No juu, mutta se on silti vain puolikas levy. Siinä on kolme biisiä - erinomaisia tai ainakin hyviä biisejä - mutta vain kolme biisiä. Se tuntuu alkusoitolta varsinaiselle levytykselle, EP-maistiaiselle tulevasta magnum opuksesta. Materiaalia jokaisessa biisissä on hirveä määrä, kyllä, joten ehkä tämmöinen silvottu julkaisu on kuulijaystävällinen ratkaisu. Kun niistä biiseistä puhutaan, minulle Sons of Winter and Stars on kenties Wintersunin paras kappale, eivätkä kaksi muutakaan ole pöllömpiä.

Wintersun on hieno bändi, mutta se ei ole kovin sympaattinen bändi, kiitos Mäenpään megalomaanisen vision ja toisinaan suorastaan aggressiivisen keskustelutyylin. Hän on visionääri ja jos tuota visiota seuraten syntyy jatkossakin näin hyviä levyjä, ei sovi valittaa, mutta silti suoranainen fanittaminen on vaikeaa. Vedonlyönti pystyyn siitä, koska se Time II ilmestyy - omat veikkaukseni on, että myöhästelyistään huolimatta ennen kuin George R.R. Martin saa The Winds of Winterin meidän kuolevaisten luettavaksi.

P.S. Tuo kansikuva on, edelleen, ihan julmetun ruma. Ihan hirveä sekasotku.