Tarinasta ensin. Voodoon tarinan keskiössä on Lafayetten perhe, joka muuttaa vanhaan kartaoon ("LOA"-taloon, kuten oikeaoppinen kirjoitusasu on), ja, kappas kappas, talon pihamaalla on hautausmaa, jossa paikaillinen voodoo-kultin sivuhaara pitää rituaalejaan ja paukuttelee rumpuja keskellä yötä. Kultissa ei pidetä Lafayetteista, joten heidät on savustettava ulos; oivallisesti kulttiin kuuluu talon hovimestari Salem, joten tehtävä lankeaa hänelle. Lisää hahmoja, outoja myrkytystapoja ja ties mitä myöhemmin levy loppuu twistiin, jota en paljasta, mutta voin sanoa, että se ei ole niitä omaperäisimpiä.
Mikä tässä tarinassa on ongelmana? Verrataanpa vaikkapa siihen iänikuiseen Abigailiin: Voodoon tarinassa on enemmän nimettyjä sivuhahmoja, joiden ainoa syy nimeämiselle on nimeäminen itse ja heidän funktionsa tarinassa jää täysin auki - verrattaen Abigailissakin on sivuhahmoja, mutta heitä ei tuoda mukaan toiseksi viimeisessä varsinaisessa biisissä (Voodoolla on liian monta biisiä, jotka eivät ole biisejä, vaan tarinankuljetus-välisoittoja) ja he tekevät tarinan kannalta merkittäviä asioita. Toiseksi, tarinassa mennään toisinaan liiallisiin yksityiskohtiin ja toisinaan jätetään tarpeettomia aukkoja - tarvisimmeko todella kaiken tämän taustatiedon Isä Malonesta, oliko se täysin välttämätöntä tarinalle? Tiukasti kirjoitettujen Abigailin ja vaikka sitten "THEM"in sijaan Voodoo on sekava ja epäkoherentti tavalla, joka on täysin poikkeuksellista King Diamondille.
Voodoolla on joitakin King Diamondin parhaita ja heikoimpia biisejä. En ole koskaan pitänyt A Secretistä, mutta vastaavasti One Down, Two to Go on sulaa neroutta; Life After Death jää täytebiisiksi, mutta tunnelmallinen Sarah's Night, joka hädintuskin kuljettaa tarinaa, tuntuu elintärkeältä palaselta kokonaisuudesta. Sarah's Nightista tulikin mieleen: kappaleesta oli joskus vuonna nakki-ja-perunasoosi Youtubessa tyylikäs fanivideo, jossa oli about tusina keltaista pikseliä ja se oli yhtä sulava kuin GTA V Super Nintendolla, mutta siinä oli tavoitettu kappaleen tunnelma täydellisesti - yritin etsiä videota jokin aika takaperin, mutta en löytänyt; jos joku törmää, laittakaa linkkiä!
Jos jossain Voodoo onnistuu monia (mutta ei kaikkia) King Diamond -levytyksiä paremmin, on sen kansi- ja vihkotaide. Kansikuva saattaa ensivilkaisulta vaikuttaa sekavalta ja fokusoimattomalta, mutta kun sitä vilkuilee aikansa, huomaa kuinka paljon yksityiskohtia siinä on ja kuinka hyvin se - jälleen - tavoittaa levyn tunnelmaa. Lisäksi, vaikka se tuntuukin tarpeettomalta ja hifistelyltä, "LOA"-talon (onko kenelläkään muuten mitään pätevää teoriaa, mitä nämä kolme kirjainta merkitsevät vai merkitsevätkö mitään?) pihapiirin kartta on ihan kiva lisä. Vihkosesta löytyvät kuvat hahmoista auttavat hieman pysymään kärryillä kaikissa kahdessasadassa sivuhahmossa, mutta - jälleen - hieman hifistelyn puolellehan se menee.
Niin tai näin, Voodoossa on todella paljon hyvää ja jos kannessa olisi joku toinen nimi kuin King Diamond, olisin valmis hehkuttamaan sitä about maasta taivaaseen, mutta kun se jää onnistuneempien tuotosten (kuten The Graveyardin - kyllä, minä sanoin tuon!) varjoon. Vaikka kokonaisuus ontuu ajoittain, yksittäiset hetket ("You used to be so beautiful, but you're gonna DIEEEEEE!") pelastavat paljon. Ei ensimmäiseksi levyksi tulevalle KD-fanille, mutta ei tämän hankkimista tarvitse katua; kokonaisuus on kuitenkin huomattavasti The Spider's Lullabyeta parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti