Sonata Arctica - Ecliptica (1999)

Kun tutustuin Sonata Arcticaan, se ei ollut suuri bändi, vaan nouseva bändi. Silloin (tämä alkaa kuulostaa vanhan naavaparran jupinalta, mutta menkööt) yhtye oli julkaissut kaksi levyä ja kolmas, Winterheart's Guild, oli vasta tulossa. Ystävä- ja kaveripiirissäni Sonta Arctica oli varteenotettava vaihtoehto Stratovariukselle, sillä vaikka Sonata saikin (ainakin omissa piireissäni) jonkinasteisena Stratovarius-kopiona, kahden ensimmäisen levyn laatua ei käynyt kieltäminen. En koskaan itse, kuitenkaan, lämmennyt Tony Kakon ja kavereiden touhulle erityisemmin: kyllä, hyviä biisejä oikealla ja vasemmalla, mutta kokonaisuutena yhtye jätti minut aina hieman... no, kylmäksi.

Siis jos asiaa yrittää tarkastella järkevästi - mikä ei, kuten lukijoille on varmasti tullut tutuksi blogin aikana, ole vahvinta alaani - Eclipticassa on todella paljon hyvää: se on täynnä laadukasta, joskin hieman persoonatonta power metalia; se ei tarjoa mitään, mitä Stratovarius tai vaikkapa Gamma Ray ei olisi tehnyt tavalla tai toisella varioiden; Kakko laulaa mukiinmenevästi, vaikka ei häikäisekään (sori, Katja, jos luet tätä; tämä on vain mielipiteeni, ja tiedän, että olet toista mieltä). On kiikun-kaakun siinä rajalla tykkäänkö levystä vai en: se on ja ei ole hyvä (eräänlainen Schrödingerin power metal -levy). Kyllähän ne hyvät biisit ovat hyviä, eikä varsinaista notkahdusta ole missään välissä, mutta silti etsii soittolistalta jotakin muuta kuunneltavaa.

Ecliptican suurin heikkous, omissa silmissäni, on sen persoonattomuus. Jo vuonna 1999 power metalin sisällä oli kokeiltu vaikka mitä, ja Stratovarius oli hionut kosketinsoitinten käytön täydellisyyteen - sitä taustaa vasten Sonata on aina kuulostanut korvissani perässähiihtäjältä. Oikeastaan yhtye sai silmissäni selvästi oman soundinsa vasta, kun taso alkoi laskea - tai kuten tyttöystäväni käännettä kuvaa: Kakko koki keski-iänkriisin - Unian myötä ja jälkeen. Neljä ensimmäistä levyä ovat hyvää peruspoweria eikä mikään näistä levyistä (joista omistan vain kaksi, joten voin olla väärässäkin tässä kaikessa analyysissäni, joten liekehtivät kakkapussit lentämään, jos siltä tuntuu) kuvaa ongelmaa paremmin kuin Ecliptica: hyvin soitetut hyvät melodiat hyvissä kappaleissa eivät välttämättä tee hyvää levyä. Tämä kaikki on paradoksaalista, kyllä, mutta musiikki ja mielipiteet monesti ovat. Sonata Arcticalta puuttuu se viimeinen puristus, se mystinen Jokin, minkä kanssa kaikki napsahtaisi yhteen ja kokonaisuus olisi monoliittimainen onnistuminen.

Olen puhunut Jostakin jo aika paljon eri yhteyksissä, mutta pistetään mylly pyörimään, jälleen kerran. Tämä tulee mieleeni siitä, että arvostelin viikko sitten Imperiumi.net -sivulle Grave Diggerin uusimman levyn, Return of the Reaperin, ja siinä(kin) tekstissä puhuin Jostakin, mitä mielestäni Grave Digger omaa. Kaikilla pätevillä objektiivisilla mittareilla Sonata Arctican Ecliptica on parempi levy kuin Return of the Reaper, joka kärsii paljon huonommista lyriikoista ja surkeasta laulusuorituksesta (jos asiaa katsoo objektiivisesti), mutta silti annoin Grave Diggerin tuotokselle arvosanan 8½, ja Sonatan pojat saisivat minulta 7+:n. Syypäänä on Jokin, jälleen kerran: Grave Digger on rehellisempää, aidomman tuntuista ja suoraan sydämestä tehtyä tunnetta (enkä tarkoita tätä melankolisena nyyhkyttelynä, vaan ihan vain emotionaalisena viestinä/vastauksena), missä Sonatan musiikki jää vain musiikiksi. Siinä on ero, merkittävä sellainen, vaikka sitä onkin mahdotonta määritellä tai todistaa kenellekään - jos sen kuulee, sen kuulee, ja jos ei, ei kuule.

Paasaukseksihan tämä meni, taas kerran. Palataan alkuperäiseen aiheeseen: Ecliptica on pätevä levy, jossa ei ole mitään dramaattisen traagisesti pielessä. Se on hieman keskinkertainen ja mielikuvitukseton, mutta ei missään nimessä heikko levy, vaan tiedän kymmeniä ihmisiä (monesti naispuoleisia, mainittakoon se), joille Sonata Arctica on aino(a/ita) väyliä heavy metalin ihmemaailmaan, ja mikään yhtye/levy, joka saa sen aikaan, ei voi olla paha, ei täysin. Paitsi Sturm und Drangin ensimmäinen levy, se on syöpää.