Midianilla Cradle of Filth osui tyylilliseen origoonsa: levyllä yhdistyvät kahden edellisen levyn parhaat puolet mutta vain yksi heikkous. Levy on täynnä sanalla sanoen erinomaisia sävellyksiä, paketti pysyy kasassa ja soitto, unohtamatta Dani Filthin vokaaleja, osuu keskelle maalitaulua. Missä siis mättää, kysyt, ja kysymys on hyvä. Miksi en pompi tasajalkaa ja hoe kuinka häkellyttävä onnistuminen Midian on? Yksi syy lienee, että kerrostalon ylimmässä kerroksessa on se on naapurisovun rikkomista, mutta toinen syy onkin vaikeampi paikka: minusta tuntuu kuin minun pitäisi pitää levystä paljon enemmän kuin pidän.
Äläkä suotta hermostu ja ymmärrä väärin: Midian on kirjoissani yksi Cradle of Filthin parhaista levyistä (titteli, josta se kilpailee varsin yllättävien levyjen kanssa, vaikka itse sanonkin), mutta jos asiaa ajattelee järjellä, sen pitäisi olla yhtyeen heittämällä paras levy, koska se on paras kokonaisuus ja siinä taitaa olla joitakin yhtyeen parhaista yksittäisistä biiseistäkin. Her Ghost in the Fog, Cthulhu Dawn ja Death Magick for Adepts ovat päräytävään teräviä sävellyksiä, joissa koukut tarrautuvat syvälle runttaan ja melodiaan antamatta tuumaakaan periksi kummallekaan puolelle. Levy on liian pitkä - kaksi viimeistä biisiä jäävät minulla liian usein kuuntelematta - mutta se ei ainoana suurena miinuksena pitäisi haitata niin paljon, että levyn arvo romahtaisi silmissäni, eikä tunnin kesto aivan älytön, kuitenkaan, ole.
Yksi asia, mikä on hyvä ja huono asia, mikä minua toisinaan haittaa ja toisinaan ihastuttaa Midianissa, on sen informaatiovyöry: se on täynnä musiikillista ja lyriikallista informaatiota, joka sekä muodostuu selkeiksi klönteiksi (joita nimetään kappaleiksi, näin ammattikielellä), mutta samaan aikaan jäävät irrallisiksi - esimerkkinä Creatures That Kissed in Cold Mirrors -instrumentaali. Levyä luultavasti pitäisi lähestyä lyriikoiden kautta ja, usko pois, olen tätäkin yrittänyt - jopa niinkin, että luin Clive Barkerin romaanin Cabal, joka toimii levyn löyhänä taustana - mutta olen silti jäänyt hitusen Midianin porttien ulkopuolelle (en täysin, vaan siten, että seison portin ulkopuolella katselemassa ja kuuntelemassa kaltereitten läpi).
Olen kuunnellut Midianin edellistekstin kirjoittamisen jälkeen varmasti lähes kymmenen kertaa, mutta en ole silti päässyt vastaukseen, jota etsin ja jonka tiedän vain odottavan minua. Levy on aina jättänyt minut hieman etäiseksi, vaikka kuinka pystyn rääkymään yleisöstä käsin Her Ghost in the Fogin säkeistöt läpi tai heristämään nyrkkiä Cthulhun aamunkoitolle. Se on kokonaisuutena yhtyeen paras, mutta silti se ei levynä ole - se ei ole luonut kanssani suurta tunnesidettä, nostalgian moottoritietä sydämeeni... kuten eräs toinen yhtyeen levy, josta sitten joskus enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti