Norther - Till Death Unites Us (2006)

Huoh. Kirjoitin tämän tekstin jo kertaalleen valmiiksi, noin vartti sitten. Kun olin viimeistelemässä viimeistä kappaletta, huomasin selaimen valittavan internet-yhteyden puutetta. Palkit täysillä. Avast! pyörimässä taustalla, jumissa, kaatuneena. Kone juntturaan, ei mitään reaktiota. Sinne meni se teksti, tallentamatta, katosi ei mihinkään. Ei auta, uusi yritys.

Till Death Unites Us on Northerin Are You Dead Yet?, mutta sillä erolla, että Till Death Unites Us on paljon, paaaljon huonompi. Olen toki jäävi tässä asiassa, sillä kuten Are You Dead Yet? -tekstistäni käy ilmi, Children of Bodomin uuden levyn odottaminen 2000-luvun puolivälissä oli verrattavissa hihhulien Tuomiopäivän vartomiseen. Ilmassa oli siis pelonsekaista innostusta, sitä parasta sorttia. Till Death Unites Us sen sijaan ei herättänyt minussa mitään fiiliksiä, kun kuulin sen ekan kerran joskus vuoden 2008 paikkeilla: se oli vain yksi tympeä, Children of Bodomilta haiskatava levy Nykyään inhoan Till Death Unites Usia, koska se edustaa kaikkea sitä, mitä hyvä metallilevy ei ole, taiteellisen ambition uhraamista massojen miellyttämisen alttarilla.

Otetaan yksi kappale, johon kaikki levyn ongelmat kulminoituvat: Fuck You. Jo biisinnimi kertoo sen, että enää ei liikuta angstisessa teinilyriikassa, vaan kiukkuisen ja angstisen teinin möykkäämisessä. Vaikka Mirror of Madness ei missään nimessä ollut lyriikallista neroutta sisältävä väläys erinomaisuutta, sen kappaleet yrittivät kertoa jotain, sanoa jotain. Ei enää, fak juu ja silleen. Ollaan kovia, uuuuugghh, ollaan niin kovia jätkiä, vitut kaikista muista. Muutkin biisit ovat samalla sanoitusambition aseella, vaikka aivan yhtä sietämättömiä eivät olekaan. Fuck Youn toinen suuri onglema, joka ei liity sanoituksiin, on sen täysin mitäänsanomaton sävellystyöskentely: biisi alkaa, hoipertelee edestakaisin turhien ja väkisin mukaan kammettujen hokemien ja tusinariffien kanssa kaksi minuuttia, kunnes loppuu. Mitään ei saavutettu, mitään ei edes yritetty saavuttaa, tietoa tai käsitystä tarinankaaresta tai sävellysten rytmityksestä ei ole.

Norther oli paljon tätä parempi bändi. Halutessaan yhtye onnistui tekemään hyviä joskaan ei erinomaisia levyjä. Mutta tämä... oh boy, tämä on todella syvällä paskaämpärissä. Mukaan on onnistuttu kampeamaan parit välttävästi puhtaasti lauletut kertosäkeet, joista jää käteen iso kourallinen ei mitään. Till Death Unites Us on rahastus, huono sellainen. Levy on selvästi tehty yhdestä syystä, ja se syy ei ole edes kovin hyvä: koska Bodomin lapset onnistuivat tekemään kaupallisesti menestyneen levyn, jolla se tyhmensi musiikkiaan niin monella askeleella, että bändille olisi voinut suositella uraa maratoonarina. Norther teki saman, mutta jatkoi vielä toiselle maratonille, jossa se tuupertui omaan kiroilunsa pilveen, kaikkien unohtamana.

Norhter jatkoi levyttämistä vielä kahden levyn verran, mutta sen sielu oli jo poissa, ruumis pelkkä eloton koneisto, joka ei vielä tiennyt kuolleensa. Se oli yrittänyt hypätä hain yli ja pudonnut pedon kitaan.

P.S. Tämä teksti on varsin rankkaa luettavaa, näin jälkikäteen. Olkoon, edellinen oli ihan yhtä rankka. Minkäs teet - levy on paska ja se on tehty huonosti paskojen pyrkimysten takia.