Stam1na - Uudet kymmenen käskyä (2006)

Monilla parhaista ja tunnetuimmista bändeistä on diskografiassaan yksi tekele, johon kaikkia muita verrataan: Metallicalla on Master of Puppets, Megadethillä Rust in Peace, Mokomalla Kuoleman laulukunnaat (tai Tämän maailman ruhtinas, jota en tunne) ja Stam1nalla Uudet kymmenen käskyä. Valitut bändit eivät toki ole sattumalta bay area thrashin kaksi tunnetuinta ja parasta bändiä sekä "suomirässin" kaksi tunnetuinta ja parasta bändiä. Olen olevinani jälleen niin pirun hauska ja nokkela - pahoitteluni siitä.

Stam1na oli minulle erityisen tärkeä bändi 2000-luvun puolivälissä, juuri Uudet kymmenen käskyä julkaisun aikoihin. Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä kuluivat puhki taukoamattomassa kuuntelussa, ja vaikka olen hieman kyllästynyt yhtyeen esikoistuotokseen, vain vuotta myöhemmin julkaistu kakkostekele on edelleen kirjoissani tämän vuosituhannen parhaita suomalaisia metallilevytyksiä, kiekko vailla heikkoa rallia. Levy on samaan aikaan äärettömän vaikea, monimutkainen ja täynnä kryptistä lyriikkaa, mutta onnistuu kuitenkin koukuttamaan ensimmäisellä kuuntelukerralla, iskemään ne kuuluisat koukut takaraivoon ja raahaamaan mukanaan Hyrden hämmentävän mielenmaiseman syvyyksiin. Tässä, jos jossain, Stam1na on eniten Stam1na - kuten alussa sanoin, Uudet kymmenen käskyä on levy, johon kaikkia yhtyeen tulevia levyjä väistämättä vertaan.

Levy, joka onnistuu samaan aikaan olemaan äärettömän syvä mutta helpostilähestyttävä, on kirjoissani saavuttanut tehtävänsä. Sellaista musiikin pitäisikin olla: ensimmäisellä kerralla ymmärtää päälinjat, mutta toistuvalla kuuntelulla löytää todellisen punaisen langan, varsinaisen tarinan. Tämä pätee toki kaikkeen taiteeseen, ja juuri tästä syystä en (enää) pidä ns. "viihdetaiteesta" - kertakäyttöviihteestä, joka piiloutuu taiteen vaatteisiin. Kirjojen maailmassa tämä tarkoittaa Ilkka Remeksen "trillereitä" ja kaikkia tusinadekkareita tai kioskirakkaustarinoita; elokuvien maailmassa jokakesäisiä, tuttuja ja turvallisia blockbustereja; musiikin maailmassa oikeastaan kaikki (tai suurin osa) mitä radiossa soitetaan sopii tämän viihdetaiteen määritelmään. Stam1na ei ole musiikillisen viihdetaiteen antiteesi, sillä Edessäni ja Viisi laukausta päähän ovat saaneet jonkinverran radiosoittoa, vaan sanoisinkin, että Uudet kymmenen käskyä on oikeaa taidetta viihdetaiteen vaatteissa: sitä on mahdollista kuunnella radion kautta ja vain viihtyä murskariffien parissa, mutta todellisuudessa se on niin paljon muuta.

Uudet kymmenen käskyä on levyjä, jotka kestävät kuuntelua aivan säädyttömän hyvin. Se on suorastaan pelottavaa, miten paljon olenkaan vuosien aikana levyä kuunnellut ja kuinka se tuntuu yhä antavan enemmän vastineeksi ajastani. Hyrden älykkäät lyriikat yhdistettynä säväkkään tulkintaan ja hienoihin riffeihin on sellainen paketti, jota ei sallisi kenenkään missaavan, kohta kymmenen vuotta julkaisun jälkeenkään.