Melechesh - Enki (2015)

Meleschesh on bändi, josta haluaisin pitää enemmän kuin pidänkään. Yhtyeen musiikki on edelleen, parinkymmenen vuoden uran jälkeenkin, omaperäistä, ja se ei ole gimmickin ryydittämää mukaomaperäisyyttä vaan oikeasti mainosti toteutettua äärimetallia. Bändin soundi yhdistelee hyvää black metalia ja kansansoittimia Lähi-idän suunnalta; tähän kun päälle läntätään samaisen seudun mytologiaa sivuavat lyriikat, niin kysessä on kiinnostava paketti. Omistan yhtyeeltä tätä nykyään jo kolme levyä enkä huomaa kuuntelevani niistä ainuttakaan sellaisella innolla kuin tahtoisin. Ostin Enkin, koska se oli tarjolla halvalla ja koska uskoin vakaasti, että jos vain paneutuisin siihen kunnolla, taivaan, helvetin ja kaiken sillä välillä sijaitsevan portit loksahtaisivat auki ja kokisin valaistumisen.

Niin ei käynyt, vaikka Enki onkin laadukas levy. Ehkä kaipaan musiikilta hitusen enemmän tarttumapintaa, jolla en välttämättä tarkoita kertosäekoukkujen mukana lallattelua, vaan jotakin metafyysisempää aaltopituuden löytämistä, draamankaaren kurveihin mukaan hurahtamista. Melechesh on aina tuntunut aavistuksen draamattomalta bändiltä, jonka biiseissä on paljon hyviä yksittäisiä juttuja ja oivalluksia, mutta sävellykset eivät valitettavasti ketjutu luonteviksi kokonaisuuksiksi, vaan samaan aikaan sinkoilevat kaikkiin kompassin osoittamiin suuntiin mutta eivät silti tahdo mennä mihinkään. Kenties kappalerakenteiden sirpaleisuus/tajunnanvirtamaisuus/mitävittuaikinä yhdistettynä aavistuksen liian monotoniseen musiikilliseen ilmeeseen on vain minulle melkoista kryptoniittia, sillä jos en juuri parhaillaan kuuntelisi kyseistä levyä, en usko, että osaisin mainita ainuttakaan biisiä, riffiä, melodiaa tai koukkua siltä. Ja tämä ei johdu ylimalkaisesta kuuntelutavastani, vaan levy pyörii nyt jo kymmenettä kertaa ja ensimmäinen noista pyörähdyksistä oli erittäin intensiivistä paneutumista.

Mutta kun ei lähde, ei sitten millään. Levyn päätösraita, melkein kolmetoista minuuttia kellottava The Outsider on kiekon kiinnostavin sävellys, joten valoa on tunnelin päässä, paljonkin. Ehkä kaikki ongelmani levyn kanssa ovat vain oman pääkoppani sisällä - ei olisi ensimmäinen eikä taatusti viimeinen kerta - ja jonakin päiväänä kaikki loksahtaa kohdilleen ja en laka jauhamasta Enkin ja The Epigenesisin hienoudesta. Tuo päivä ei vain ole vielä täällä.