En tiedä tarkalleen mistä tämä johtuu, sillä Vol. 4 sisältää joitakin Black Sabbathin parhaita ja ikonisimpia kappaleita - Wheels of Confusion, Supernaut, Under The Sun, Cornucopia - joten miksi levykokonaisuus jää etäiseksi? Mikä rikkoo kuulijan kokemuksen levystä - onko se jokin näkökulma jokaisessa kappaleessa, vai onko ongelmana muutama yksittäinen kappale? Näkemykseni mukaan vastaus on "molemmat".
Kokonaisuudessa on jotakin vialla - ei vialla kuten huonoissa levyissä on vialla, vaan kuin yhtye tai levy-yhtiö ei olisi aivan miettinyt kaikkea loppuun asti. En osaa aivan sanoa mikä se asia on, mikä minua jatkuvasti levyllä häiritsee, koska - kuten sanottua - kaikki tärkeimmät elementit aiemmilta levyiltä ovat tallella: Iommin kitarariffit, Geezerin pömpöttelyt, Wardin jazzahtavat rock-kompit ja Ozzyn ikoninen ääni. Mutta silti, kaikesta tästä huolimatta, jokin häiritsee koko ajan: Eikö tämä riffi ole hieman tylsä, laiska, yksinkertainen? Miksi basso "vain" mukailee kitaraa? Miksi rummut eivät tue, kannattele kappaletta, vaan kuljettavat sitä aivan toiseen suuntaan? Miksi Ozzy laulaa balladia? Tämä taitaa olla todellista tajunnanvirtaa, mutta menköön.
Vol. 4 on varmaankin omistamistani Black Sabbathin levyistä eniten kuuntelemani, mutta vähiten ymmärtämäni. Olen ostanut levyn vuosia sitten - sanotaan karkeasti 2008 - ja ensimmäisellä kuuntelulla pidin levystä, koska kappaleet olivat hyviä ja olin varma, että kokonaisuus "kasvaisi minuun", eli ymmärtäisin kokonaisuuden jollakin ajattelun tasolla joskus hamassa tulevaisuudessa. Tänäkään päivänä en ymmärrä kokonaisuutta, se ei ole kasvanut minuun; aina kun kuuntelen levyn, ajattelen, että kyllä tämä tästä, hitsi, tässähän on tämäkin biisi! Sitten, seuraavan levyn soidessa, olen jo unohtanut mitä kaikkea Vol. 4 pitikään sisällään. Kovasta yrittämisestäni huolimatta Vol. 4 on jäänyt minulle etäiseksi levyksi.
Enkä osaa sanoa sen tarkemmin miksi: niin on käynyt, ja vaikka kuuntelen levyä jo kolmatta päivää putkeen lähes yksinoikeudella, en pääse pintaa syvemmälle. Lyriikkakatkelmat sieltä ja täältä tarttuvat mukaan ("People say I'm heavy / They don't know what I hide"), mutta unohtuvat seuraavaan kuuntelukertaan asti - "löydän" jokainen kerta samat koukut uudestaan. Ehkä siitä pitäisi olla kiitollinen; ehkä pitäisi vain myöntää, että olen juuri kuvaillut tyyppiesimerkin levystä, jota en ymmärrä, levystä, joka ei ole "auennut" minulle. Esimerkiksi Supernautin rumpuvälisoitto toimii joka kerta, mutta kun olen päässyt Cornucopiaan asti, olen jo unohtanut miten se rumpujutska tarkalleen menikään.
Yhteenvetona: jokin levyssä on, mitä en ymmärrä, mikä ei sovi pirtaani, mutta en osaa sanoa mikä. Se mystinen Jokin.
Yksittäisistä kappaleista tartun negatiivisesti yhteen, joka pysäyttää minut jokainen kerta ja pakottaa ihmettelemään: Changes. Jos kappale ei ole sinulle entuudestaan tuttu, kehotan sinua kuvittelemaan sen näillä parametreillä: piano-balladi Ozzyn laululla säestettynä. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin: Ozzyn ääni on täydellinen Black Sabbathin vanhoille levyille, eikä näihin kappaleisin kenenkään muun ääni sovi yhtä hyvin, mutta John Michael Osbourne ei ole balladien tulkitsija. Hän ei varsinaisesti laula huonosti, mutta hänen äänensä ei sovi alkuunkaan minimalistiseen balladiin, jossa tilitetään elämänkäänteistä uusiin ja yllättäviin suuntiin. Surumielinen kappale, kyllä, mutta en vain kykene lopettamaan irvistelyä Ozzyn äänen sopimattomuudelle; voisin kuvitella, että esimerkiksi Dio olisi laulanut Changesin erinomaisesti.
Voisin haahuilla ympäri Vol. 4:ää loputtomiin, käyden läpi vuorollaan jokaisen kappaleen jokaisen koukun ja käänteen, mutta luulen, että en silti ymmärtäisi kokonaisuutta. Esimerkiksi levyn päättävä Under The Sun on huikea rock-rykäisy, mutta miten en tahdo koskaan päästä siihen asti? Miksi huomaan useasti lopettavani kuuntelun Laguna Sunrisen kohdalla? Onko vika minussa vai levyssä? Tahtoisin sanoa (kuulostamatta omahyväiseltä ja kaikkitietävältä), että vika on levyssä, koska esimerkiksi MetalStorm.ee -sivustolla Vol. 4:n arvosanojen keskiarvo on alhaisempi kuin sitä edeltävien levyjen... tai sitä seuraavan, mutta siihen tulemme myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti