Helloween teki -80-luvun lopussa kaksi nykymuotoisen power metalin kantaisää ja virstanpylvästä: Keeper of the Seven Keys pt. 1 ja pt. 2 ovat edelleen laadukkaita tuotoksia, kaksikymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen. Mestariteosten jälkeen visionääri ja pääsäveltäjä Kai Hansen lähti yhtyeestä ja perusti toisen tärkeän saksalaisen power metal -bändin, Gamma Rayn. Hansenin lähdön ja kahden huikean suositun ja onnistuneen levyn jälkeen on Helloweenin jässiköillä tainnut mennä ns. pupu (tai kurpitsa?) pöksyyn. Solisti Michael Kiske otti vetovastuun ja kurssi oli yhä melodisempaa ja - paremman sanan puutteessa - epämetallisempaa ilmaisua; toisaalta on huomioitava, että heavy metal julistettiin noihin aikoihin kuolleeksi, joten sitä taustaa vasten ratkaisu on ymmärrettävämpi joskaan ei hyväksyttävissä. Flopanneen Chameleonin jälkeen seurasi kurssinkorjaus: Kiske ulos, Andi Deris tilalle ja vuotta myöhemmin uusi levy, Master of Rings, joka palautti Helloweenin statuksen power metallin kantaisinä ajankohtaiseksi.
Master of Rings tai sitä seuranneet levyt The Time of the Oath ja Better Than Raw eivät ole hassumpia tuotoksia ja materiaali on niiden välillä varsin samankaltaista, joten ehkä niitä voitaisiin pitää löyhänä trilogiana, kunnianpalautuskaanonina. Näistä levyistä omistan vain tällä kertaa käsiteltävänä olevan The Time of the Oathin, mutta tuntemuksellani voin sanoa, että samat sanat pätevät oikeastaan koko kolmikkoon: kelpo poweria, joka toimii hyvän mediaanin molemmilla puolilla, ajoittaen käväisten pohjamudissa tai Keepers-tasoisissa klassikoissa.
The Time of the Oath on parhaimmillaan nopeimmillaan: avauskaksikko We Burn ja Steel Tormentor sekä levyn parhaaksi osoittautunut Before the War edustavat mielestäni Deris-aikaista Hillowiiniä parhaillaan ja powereimmillaan. Joukossa on paljon hitaampia sävellyksiä - onpa joukossa jopa balladeja, Forever and One ja If I Knew - ja nekin toimivat, mutta huiput osuvat kiivastempoisempiin rykäisyihin. Deriksen laulu - josta ollaan montaa mieltä; Kiske-fanaatikot väittävät hänen olevan sopimaton power metaliin - toimii mielestäni loistavasti ja minulle hän on Helloweenin "oikea" ääni... kahdenkymmenen vuoden kokemuksella ja liki kymmenen (melko) tasalaatuisen levyn meriiteillä. Mietippä: Kiske oli yhtyeessä noin viisi vuotta ja teki neljä levyä, joista kaksi oli erinomaisia (ainakin kollektiivisesti ollaan tätä mieltä) ja kaksi susipaskaa - go figure.
Suurin ongelmani The Time of the Oathin kanssa on sen mitta: yli tunti on liikaa. Levyltä voisi ilman syyllisyydentuntoja napsaista pois Kings Will Be Kingsin, A Million to Onen ja If I Knewn kaltaisia sävellyksiä pois ilman, että levylle tapahtuisi muuta kuin virtaviivaistamista. Em. sävellykset ovat kelpo vetoja, mutta tuntuvat fillereiltä ja täten tarpeettomilta. Muuten kyseessä on kelpo levy, joka kärsii vain siitä, että se on niin nimekkään yhtyeen tuotos - sen merkitys yhtyeelle ja skenelle ylittää sen faktuaalisen laadun.
P.S. Kun puhun Keeperseistä nerokkaina ja hienoina levyinä, referoin kollektiivista mielipidettä. Oma näkemykseni kaksikon ensimmäiseen puolikkaaseen löytyy blogista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti