Pakko myöntää, että Excalibur on jopa parempi kuin muistin, ja muistin sen kenties yhtyeen parhaaksi levyksi - nyt olen sitä mieltä, että se on kiistatta yhtyeen paras tuotos. Katselen tätä tilannetta vahvojen nostalgialasien läpi ja myönnän sen, mutta silti levy huokuu voimaa, melodiaa ja groovea, jollaiseen harvoin törmää. Kyseessä ei ole täydellinen levy - missään nimessä - mutta se on pirun hyvä siinä, mitä se on; powerinen heavy metal on tuskin koskaan kuulostanut paremmalta. Esimerkkjä: tunnetuin kappale levyltä on nimikkoraita Excalibur, jota Grave Digger veivaa keikoillaan, ja se onkin erinomainen esimerkki levyn soundista. Ei mitään uutta taivaan alla, ei edes Grave Diggerin tuotannossa, mutta kaikinpuolin erittäin vetävä sävellys, jota vain paatuneimmat jäärät eivät kykene hymisemään tai laulamaan mukana. Emerald Eyesin ei pitäisi toimia, mutta se pelittää - Chris Bothendahlin... öhm, tunnistettavalla (älkää ymmärtäkö väärin, pidän hänen äänestä, mutta sen ei pitäisi soveltua herkkiin tunnelmapaloihin) äänellä tulkittu balladi on syystä X erittäin riipivää kuultavaa. Ehkä siihen vaikuttaa taustatarina ja koko levyn konsepti, mutta olen varma, että valtaosa kappaleen voimasta tulee siitä itsestään - vastaava myöhempi sävellys Always and Eternally, toimii jopa paremmin ja siinä ei ole samaa taustatarinaa. Oma suosikkini levyltä on - ilman epäilytä, muita kappaleita vähättelemättä - Mordred's Song, jonka neroutta en edes yritä tiivistää sanalliseen muotoon. Se on parhautta, usko pois.
Myönnän - jälleen kerran - että olen äärettömän jäävi mielipiteessäni, koska muistan erinomaisesti kuinka kuuntelin Excaliburin ensimmäisen kerran neljän- tai viidentoista vanhana makuuhuoneessani, ja muistan kuinka se räjäytti tajunnan kuin se drinkki Linnunradan käsikirja lifatarille -kirjassa (en muista sen nimeä ja olen liian laiska tarkistamaan; jotain kultaharkosta ja sitruunasta siinä oli); samalla tavalla muistan kuinka soitatin levyn samaiselle ystävälleni, jolle myöhemmin myin kyseisen levyn, ja ilmeen, kun hän tajusi tislatun nerouden heavy metalin muodossa. Mutta: en kirjoita tätä blogia ollakseni objektiivinen, ja suuri filosofiani musiikista (ja samalla kaikesta taiteesta) puhuttaessa on se, että objektiivisuus on, jos ei mahdotonta niin äärettömän tylsää sekä valheen rajamailla. Kokija asettaa itsensä aina teokseen, investoi tunteitaan ja projisoi minuuttaan keskelle taidepläjäystä - täten puhdas objektiivisuus on täysin triviaalia, hauki on kala -tasoista kommentointia. Totuus on se, että minä pidän Grave Diggerin musiikista, erityisesti Excalibur-levystä, koska minä pidän siitä - voin etsiä hienoja perusteita (kuten aina yritän tehdäkin) miksi pidän siitä, mutta lopulta se on sumuverhoa sille, että minä yksinkertaisesti pidän levystä. Voin rakentaa valtavia kritiikin tai ylistyksen monumentteja, kirjoittaa tuhansia sivuja repien silpuksi jokaisen sekunnin Grave Diggerin tuotannossa, mutta silti - aina ja ikuisesti, always and eternally, haha - kivijalka on oma mielipiteeni.
Paasaamiseksihan tämä meni, taas kerran. Uskon kuitenkin, että jossakin joku joskus lukee näitä tekstejä ja kokee olonsa petetyksi tai tyydyttämättömäksi, koska en anna arvosanaa enkä analysoi kuoliaaksi kulloistakin levyä, ja juuri tästä syystä on hyvä aika-ajoin paasata. Eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti