Iron Maiden - Brave New World (2000)

Kun tutustuin ensimmäisen kerran heavy metaliksi kutsuttuun musiikkigenreen, Iron Maiden oli kolmen ensimmäisen tuohon genreen kuuluvan yhtyeen joukossa joita kuulin (kuten varmasti miljoonilla metallisydämillä). Tutustuessani Iron Maideniin en tiennyt yhtyeen historiasta mitään, en tuntenut ennalta Steve Harrisin kolisevaa bassosoundia, hyvä jos olin koskaan kuullutkaan (tietoisesti) ainuttakaan yhtyeen biisiä - minulle pakotettiin kurkusta alas Edward the Great -kokoelma, ja tässä ollaan. Pitkä johdanto, mutta sillä on pointtikin: tuohon aikaan, jolloin kuulin Aces Highn ja muut klassikot ensimmäistä kertaa, Iron Maidenin historian kolmen tärkeimmän (ei laadullisesti, vaan nimenomaan yhtyeen historian näkökulmasta) levyn joukossa oleva tuotos ja samalla tuorein levy oli Brave New World. Se oli kaikissa kaupoissa - vaikka olikin jo kaksi vuotta vanha levy - ja kuuntelimme kavereitteni kanssa sitä; minulla ei ollut mitään käsitystä kuinka tärkeä levy oli.

Let's cut the crap. Miksi Brave New World on niin vietävän tärkeä levy? Bruce Dickinsonin paluulla on suuri osuus siinä, samoin kahden (kokoelmastani puuttuvan, muuten; tunnen levyt kuitenkin jotenkin) Blaze Bayley -aikaisen levyn (okei, ei ole reilua, oli ne kaksi muutakin ysärilevyä aikamoista kuraa paskalammikossa) jälkeinen laadullinen renessanssi oli tärkeää, mutta kenties kaikkein tärkeintä oli Adrian Smithin paluu sävellystiimiin. En yritä ala-arvioida Steve Harrisin merkitystä tai sävellyskynän terävyyttä (paljon muuta; Harris on Maidenin aivo ja sielu), mutta ei ole mikään salaisuus, että sitten Smithin lähdön (Seventh Son of the Seventh Sonin jälkeen) Iron Maidenin kappalemateriaalin taso oli pudonnut ajoittain hävettömän alas.

Neljään "smithittömään" levyyn verrattuna ylipitkä ja filleriä sisältävä (tuttuja termejä, eikö?) Brave New World on yllättävänkin freesi tuotos - se sisältää jotain, mitä neljä edellistä levyä ovat (mielestäni, tietenkin) kaivanneet: idean. Brave New Worldilla on paljon ongelmia, paljon puutteita ja suuria heikkouksia, joihin pureudumme myöhemmin, mutta pelkkä kritiikissä vellominen hämärtää sitä tosiseikkaa, että levyllä on paljon erinomaisia kappaleita, jotka kelpaisivat jopa kasarilevyille! Levyn parhaat biisit ovat Out of the Silent Planet, joka tunnelmoi ja rymisee sopivassa suhteessa, ja massiivinen, hirmuiseen tempoon kohoava Dream of Mirrors - näiden kahden ohella esimerkiksi Brave New World ja vaikka sitten Blood Brothers ovat onnistuneita veisuja. Vaikka levyllä on filleriä, silti en raapisi levyltä pois kuin yhden tai kaksi biisiä - Thin Line Between Love and Hate on nimensä mukaisesti vedenjakaja ja heivaisin sen pois, samoin The Nomadin - ja kokonaisuudessaan Brave New World jää reilusti plussan puolelle.

Kyllä kyllä, ei ole kaikki sävellystyö yhtä terävää kuin aiemmin, Dickinsonkin laulaa huonommin... yadayadayada. Näitä narinoita on kuunneltu pitkään, ja tosiperähän niissä on, kyllä, mutta se johtuu vertailukohdasta. Kasari-Maiden oli omassa kastissaan - osaltaan nostalgian ja osaltaan ihka-aidon laadun takia - ja uudemman materiaalin vertaaminen siihen on epäreilua ja johtaa pettymykseen. Kyllä, levy on ylipitkä; kyllä, Dickinsonin ikä alkaa kuulua; kyllä, monet biisit venyvät liian pitkiksi. Unohditteko ne hyvät hetket, hmm? Kuuntelitteko Nicko MacBrainin rumputyöskentelyä - ukko on ties kuinka vanha ja veivaa sellaista laukkaa, että nuoremmilla kavereilla on tekemistä, vaikka basareita olisi tuplasti (kyllä, MacBrain soittaa yhdellä basarilla; kuuntele nyt Dream of Mirrors ja syö pääsi) enemmän?

Uuden vuosituhannen (joo, huomasin tässä juuri, että Brave New World julkaistiin vuonna 2000 - älkää lähettäkö vihapostia, tätä sattuu, eikö niin?) ei ole yhtä nerokasta kuin kahdeksankymmentä luvun Maiden - toisaalta se ei ole yhtä ideaköyhää kuin ysäri-Maiden. Vielä "reunion-levyllä" uuden aikakauden Iron Maidenin uusi tyyli ja uusi soundi eivät olleet niin selkeästi esillä, mutta se, mikä puhkeaa kukkaansa kahden seuraavan levyn aikana, on jo läsnä huxleymaisessa maailmassa.

P.S. Tosiaan, Brave New World julkaistiin vuonna 2000. Ehdin jo raapustaa koko tekstin valmiiksi ennen kuin huomasin. Menkööt. Perkele.